Päivähoidonsuunnittelija lukee pitämääni paperia ja hengittää sormilleni, raskaasti. Lopulta hän ottaa paperin omiin käsiinsä. Täytyy olla tarkkana, sillä hän on ovela neuvottelija. Hän sanoo asian kuin sivumennen, sulkee sen. Asialle ei voi mitään ja samalla hän kääntyy mennäkseen sisään ja sulkeakseen oven, siksi on oltava todella valpas, sanottava hetkinen, ei mennä asioiden edelle. Hän katsoo aina ihmisten lävitse, ylitse, alitse, hänen katsoo taas paperia ja hänen katseensa tekee paperilla punaisia valojuovia, ne menevät siksakkia. Jälkiä. Millainen on tilanne, jossa kumpikaan ei anna periksi. Jommankumman pitää antaa. Pitääkö. Pitää mennä, sanoo suunnittelija. Minun sen vasta pitääkin mennä, mutta sitä ennen tämä pitää saada selvitettyä. Arvaan, että hän sanoo seuraavaksi: palaan asiaan.