vastoinkäymisiä

Pelasin jalkapalloa koulun kentällä ihan vaan huvin vuoksi tihkusateessa mieheni kanssa. Hän juoksi täyttä vauhtia ja pallo oli minulla, joka seisoin maalini edessä, ja hän menee ja potkaisee pallon tästä otteestani jalkojeni välistä maaliin. Tämä oli niin törkeää, että ensimmäinen ajatus/sana/käsite, mikä minulla tuli mieleen, oli: feminismi. Ajattelin alitajuisesti että tässä tarvittaisiin nyt feminismiä laittamaan asiat järjestykseen, koska tunteitani on loukattu. Yritin parhaani, mutta kukaan huomioinut sitä, että minä en olisi halunnut hävitä.

Muita vastoinkäymisiä tänään: aloitetaan pienimmästä:

- Poikani osti irtokarkkeja, koska huomenna saa vielä herkkupussin eskariin, koska se on pikkujoululounaan jälkiruoka. Hän lastasi rennolla kädellä, ajattelin, että syön liiat pois, mutta kun kotona katsoin pussiin, niin siellä oli vain mustia ja väkeviä, turkinpippureita ja pääkalloja. En voinut syödä mitään, ne polttavat suuta.

- Olin onneton. Aioin mennä varhain nukkumaan, mutta lysähdin sohvalle ja katsoin mieheni kanssa Prisma Studiota tunnin, tiedeohjelmaa Afrikan nälkäänäkevien lasten terveysongelmista. Dokumentti oli vieläpä hyvä ja innostava. Kun katsoin tiedemiesten työtä, harmitti sekin, että olen valittanut niin monelle, että joudun lukemaan postmodernia kirjallisuusteoriaa. Mitä sekin nyt on.

- Vesirokko itää. Lapset ovat saaneet todennäköisesti tartunnan. Nuorin lapsi heittää tavaroita ja sitten haluaa ne heti takaisin. Hän nousi illalla kahdeksan kertaa ylös pinnasängystä ja huusi: hettä, lisää hettä! Elimistö on sekaisin.

- Naapuri toi lastensa vanhoja leluja, jotka ovat kuin uusia. Piirustuslaudan ja palapelejä ja merirosvokirveen. Kerroin lapsille ennen kuin ajattelin, että nehän olisivat voineet olla joululahjoja, mutta se oli jo myöhäistä.

- Tuhosin blogini linkkilistan vahingossa. Missä ovat nyt KunKirjoitat ja Veloena.

- En ole yhtään teoreettisesti suuntautunut. Pystyn lukemaan vaikeaa tekstiä vain kirjoittamalla, ja sittenkin sillä tavalla, että en ollenkaan ajattele mitä luen. Luen vain sitten lopuksi mitä olen kirjoittanut. Näin teen essee-tehtäväni.

- Kun tulimme kaupasta, keskimmäinen valitti, ettei kuule Jeesuksen ääntä. Hän kysyi missä sen voi kuulla? En osannut selittää. Teologinen vyörytys on aivan päivittäistä. Ajan autoa aivan ajattelematta, en osaa jälkikäteen sanoa, oliko monet punaiset valot.

- Voisin jatkaa loputtomasti.

Yksi iloinen muisto, sekin menneiltä vuosilta:

- Oli joulu ja äitini oli joulupukkina, ehkä viisi vuotta sitten. Hänellä oli päällään joku ikivanha kääntöturkki vintiltä ja tuuhea karvalakki ja hän muutti ääntään möreäksi. Tämä meni lapsena minuun täydestä, mutta nyt olin jo aikuinen ja kiinnitin huomioni paitsi omaan yksivuotiaaseeni, niin myös vanhempieni koiraan. Se lähestyi pukkia matalana, lapaluut kohoillen vuorotellen molemmista etulavoista. korvat olivat luimussa. Se nuuhki vimmatusti. Olen harvoin nähnyt sitä niin epäluuloisena ja pakoon valmiina. Tämä nauratti, koska kyseessä oli iloinen juhla.