Miten voi vedota ihmisiin, retoriikalla. Sääli nyt ihmistä. Vetoamalla oikeudentuntoon, veljeyteen. Et voi jättää minua pois kurssilta. Miksen voi vain luovuttaa ja antaa olla? En vaan voi. Kirjoitin runokurssin opettajalle, hän on ihminen, siihen voi vedota. Tulee mieleen opiskeluajat, jolloin hanget olivat märät ja raskaat ja opintoviikot olivat koneiston rattaissa. Lupaan olla kurssilla kiltisti ja pitää hyvän esitelmän Johanna Venhon Yhtä juhlaa-teoksesta. Tämän olisi voinut vielä mainita. Ja voin myös auttaa jakamaan monisteita, tms.

Eilen satoi lunta puoli metriä (ja tietysti oli meidän talonmiesvuoro), mutta siihen auttoi talvenavaus naapurien kesken, lapset pulkkamäessä ja glögiä (haw mats wine did you put in tis?) Lumityöt ovat hauskoja. Kaivoin myös autoa esiin hangesta, miten rakkaat, kiinteät ja pyöreät muodot sillä onkaan. Lumen alla auton kattoon oli takertunut ruskeita lehtiä, kuin tukkaa. I love my car. (Olen ehkä tulossa hulluksi.)

Ehkä kyse on vain kansiorakenteesta, todellakin. Eilen järjestelin kaikki runot, lyhytproosat, novellit, jne. omiin paikkoihinsa. Tämä helpottaa jonkin verran. Pitäisi oppia olemaan järjestelmällinen. Tai osaan kyllä olla, mutten haluaisi. Lehmuksessakin punaiset ovaalit lehdet roikkuvat kaikki kärki alaspäin, kuin kuivumaan ripustetut, tai kuin siinä laskemista varten olevat. Puiden rungot ovat lumesta valkoiset, näkymättömät etelän puolelta. Riippakoivun oksat on kuorrutettu kirkkaalla jäällä, kun tuulee, kuuluu pientä helinää. Jää helisee. Tuoksuu lapsuuden suojalumelle. Talitiainen menee pönttöön - marraskuussa. Talvipesään.

TV:ssä kuulin eilen hauskan lauseen: "jos minulla olisi lapsia, voisin jakaa tuskani." Hmm. Tuska helpottuu, kun lasten kanssa on niin hauskaa. Kaksivuotias syö poimii käsin perunanpalasia lautaselta ja putsaa niistä käsin kastikkeen ja muun mönjän pois ja laittaa suuhun, ja puree vahingossa myös omia sormiaan (ja alkaa itkeä). Kuusivuotias jutteli eilen, että joulupukille täytyy maksaa takaisin, jos hän tuo kalliin lelun, vähän niinkuin hyvitystä (tai tulonsiirtoa). Keskimmäinen elää omissa filosofisissa sfääreissään, hän miettii kuolemanjälkeisen elämän ominaisuuksia, tai pitkälle meneviä tieteellisiä lainalaisuuksia, kuten miksi mansikan kukka on juuri valkoinen, miksi ei esim. punainen. Onko metri avaruudessakin metri, vai muuntuvatko mittayksiköt.

Joulupukki on meidän lapsille naamiohahmo, joka tuo kummien ja mummojen ostamat lahjat. Emme huomanneet ylläpitää pukkitarua, mutta tämä ei lapsia haittaa yhtään, se ei vähennä kumma kyllä lainkaan joulupukin tarunomaisuutta. Tarun ja todellisuuden välillä ei ole ristiriitaa, asia koetaan kuitenkin tarunomaisena.