Sänkyjä

Miksi on niin vaikea kuvailla itseään ja sitä millainen on? Olen rauhallinen - vai hysteerinen ja ad/hd-perimäinen? Jotakin tällä skaalalla.

Loukkaannunko helposti? Sanoisin, että en. Isoveljeni rääkkäsivät minua sen verran lapsena, että en loukkaannu mistään. Nyt kaikki vaan naurattaa. Mistä viimeksi loukkaannuin? Jostakin typerästä vitsistä. ( Huumori on laji, jossa harjoittelemallakaan ei välttämättä tule hyväksi. Lapset sen sijaan ovat minusta aidosti hauskoja.)

Pidän yllätyksistä, muutoksista, yhteenotoista, haasteista. Toisaalta olen aika laiska ja ajelehtiva, mutta sinnikäs. Olen ujo ja rohkea, sosiaalisissa tilanteissa näitä molempia. Puhunko asioista niiden oikeilla nimillä? Usein, en aina: en uskalla sanoa huora vaan sanon aina prostituoitu.

Tämä hölinä vain siksi, kun eräs henkilö sanoi: kerro, millainen olet. Menin paniikkiin. Ei kai itse itseään voi kuvailla, en ainakaan osaa. Mutta varsinaisesti minun piti kirjoittaa sängyistä.

Luin Georges Perecin kirjasesta Tiloja, avaruuksia sängyistä ja nukkumapaikoista. Siinä muistellaan sänkyjä, joissa ollaan nukuttu. Tämä inspiroi heti. Omassa sängyssäni on sopivan joustava patja. Katossa on kiinni nastoilla vihreä sammakkojuliste, jossa lukee Semper. Seinällä on Gallen-Kallelan taulu, (josta kirjoitan joskus blogiin ihan oman jutun). Varsinkin lumettomana vuodenaikana sängyssä on paljon hiekkaa, kun siinä petaamattomassa hyppivät kylän lapset kun ovat meillä leikkimässä. Ilman kenkiä tietysti, mutta taskut ja käännetyt lahkeet.. Mitä se haittaa, kuvittele, että olet hiekkarannalla, sanoo mies, ja lojuu sängyllä kaikessa rauhassa. Oma sänky on niin rakas, tänäänkin ojentauduin pitkälleni ulkovaatteet päällä, koska kurkotin patjan alta kirjaa mukaan aurinkotuoliin ulos, ja jäinkin pariksi minuutiksi lojumaan sängylle. Se oli ihanaa. Lapset leikkivät ikkunan takana. Että oli tällainen kielletty rooli, josta kukaan ei tiennnyt.

Iltaisin tykkään lojua sohvalla, sylissä kerrallaan kaksi poikaa. Nelivuotias filosofikin (josta päiväkodin tädit laulavat ylistysvirttä: Hän on kuin ajatus! Mutta hän rakastaakin sääntöjä ja loogisuutta.) haluaa olla vauva, ja minusta on mukava, kun päälläni maataan. Se on rentouttavaa.

Muita merkittäviä sänkyjä: vanhan jo puretun lapsuudenkotini vintillä ollut sänky, jossa veljeni lueskeli kaiket kesät. Tämä sänky on minulle lähes myyttinen paikka. Kirjoitin siihen itseni kuvitellen kerran psykedeelisen tarinan Talo (jossa en liioitellut sängyn vaikutusta yhtään.) Se sänky symboloi kaikkea mennyttä.

Sängyt junassa Euroopassa, makuuvaunussa, interraililla. Naiset ja miehet sekaisin. Humalainen ranskalainen konduktööri kerää kaikkien passit (eikä muista aamulla tuoda niitä takaisin). Minulla on hirveä nälkä. Yläsängyllä joku mies syö leipää ja hedelmiä. Nainen vieressä riisuu ja alkaa nukkua rintaliiveissään. Apua, nyt alkaa tulla mieleen hirveästi muistoja... missä matkakaverini nyt ovat? Pekka ja Heli. Siitä on niin kauan. Pekka on varmasti rehtorina jossakin Keski-Suomessa, ja Heli.. tähän täytyy palata.

Sänky sairaalassa, olen sairaalassa juuri ennen ensimmäisen lapsen syntymää, lääkärit epäilevät ettei kaikki ole lapsella hyvin. Minulla on mukana lukemisena vain yksi kirja: Doris Lessingin Viides lapsi. Luin sitä pimeässä illassa sairaalassa, ja tuli selväksi: väärä kirjavalinta, väärä, niin väärä. Kirjassa nainen synnyttää hirviömäisen lapsen, oudon, väkivaltaisen, erilajisen.

Sänky ystäväni kotona, olin kaksitoista, heillä yötä. En saanut unta, koska en löytänyt heiltä ainoatakaan kirjaa luettavaksi illalla, mutta tein tärkeän oivalluksen.

Patjalla teltassa, pyöräretkellä Kuopiosta Pohjanmaalle, joskus opiskeluaikoina. Pimeän tullen kuulimme jonkun eläimen mörisevän äänen läheltä, molemmat veikkasimme karhua. Tällaisina hetkinä ei voi olla kuin iloinen aina. En edes muista pelkäsinkö, olihan mieheni kanssani, mutta nautin jo etukäteen asian kertomisesta äidille puhelimessa. Jonka teinkin seuraavana päivänä puhelinkioskista Hankasalmelta.

Lapsuudenkodissani sänkyyni paistoi kesäaamuisin aurinko. Seinät olivat vaaleanvihreät, sammalenväriset. Viileät raajat hellepäivän iltana iltauinnin jälkeen, pehmeäksi kuluneiden lakanoiden välissä. Siitä sängystä näin elosalamat (luulin maailmanlopuksi) ja silloin uneen tulivat aamuyön kurkien äänet ikkunan takana pellolla.