lasten satuja

Nyt tulee sulle lasten satuja, omia tarinoita, mä en ota näistä mitään vastuuta. Kertojana on ensin V, 4 vuotta:

Olipa kerran pahkasika, joka meni ylös vuorelle leikkimään ja siellä heti huomasi pienen punaisen kukan. Ja pupun! Pahkasika hyppäsi pupun päälle. Pupu muuttui paahtisleiväksi.

Oli prinssi ja pahanoitasammakko. Ne elivät kauan onnellisina maassa. Ne ostivat kukan. Kukalla oli kukka nenänä. Noitasammakolla oli pussi jyviä, se antoi ne puulle.

Pupulla oli kukkaruukku, jossa oma kukka kasvoi, kupista joi omaa mehua. Näki pienen taulun, isä oli se keväällä ottanut (kuvan). Nyt oli jo talvi. Hän alkoi tehdä salakoulujuttuja. Hän piiloutui isoon ruukkuun, jonka sisällä oli elämän ihmeet. Tulee elämän satu: Oli iso iso valtava jättiläinen. Se meni elämässä kauppaan. Ovi oli liian pieni. Se meni yläkerran ikkunasta, mutta ei voinut seistä suorana, talo olisi mennyt rikki. Mutta se seisoi, ja talo meni rikki. Se osti kukkakaupasta sata kukkaruukkua ja löysi ison kivimöhkäleen, jossa oli ihana ihana ihana hellä vauva. Espanjassa ne katsoivat työmiestä, jolla oli puhelin taskussa kätkössä mätkössä. Sen pituinen se.

Puu oli uimamatkalla. - Oli kerran puu. Kylpylässä. Joka kohta meni sinne altaaseen. Sieltä hän huomasi kaverin, eskosaupin. Heitti sen päälle roiskuvaa vettä, oli tyynysotaa. Löysi taas vauvan, arvaa mistä hän löysi vauvan? Altaan pohjalta. Sitten meni kotiin. Pani auki oven ja kiinni oven. Sen pituinen se.

Oli kampela jolla oli sukka. Ja hän eli elämänsä loppuun asti.

Koira meni markkinoille ja osti sieltä vihannespussin. Ja ison valtavan ankan. Jolla oli nenässä nahkaa. Ja syötti, syötti toiselle, se antais toiselle, se toiselle. Otti vaan traktorin, pyörän sisälle pumppas sen, yksi pyörä ei liikkunut, se jossa oli ankka sisällä. Ankka viihtyi koiran luona: ihanan siistiä ja mukavaa: kampeloita, manteloita, mammoja. Mehua. Lattialla nukkuivat, katsoivat tv:tä, siellä oli pieni mies, jolla oli kädessä pamppu.

A, 2 vuotta, keksi seuraavan tarinan:

Käärme tuli sillan päälle. Putos pois, varmaan. Tikkaita pitkin, lautoja ma kävelin, ei se tuu portaita. Ei sillä oo jalkoja, ikinä.

H, 6 vuotta, esitti kaiken laulaen, jostain syystä. Syystä, jota en tiedä, arvailen vaan:

Elipä kerran viekas kettu, kolo vuoren päällä, asusti, kasvatti kukkia, linnut viheltelivät kuin iloiset prinssit, hämähäkinsieniä ja verkkoja se söi.

Hän piilotti sen joka kerta, ettei kukaan näkisi. Äiti näki, taikasormuksen ja taikakuulan. "Oletteko te taikaa?", äiti kysyi. "Kuula isäntä, sormus emäntä. Ei ole lapsia.", he vastasivat. Tahtoivat sormus ja kuula lapsen, joka olisi tyttö ja poika. He saisivat asustaa yhdessä. Hän sanoi: "Päivää". Poika sanoi: "Hei, rei, pei, sei." Tyttö sanoi: "Seis". Poika: "Reis." Se on niinkuin reisi. Kuula oli poika. He olivat matkalla satoja tuhansia vuosia. Espanjassa. Siellä ne takat polttivat tuhkaksi ja tanssivat ja ilmat lämpenivät. Näin sitä mennään, näin sitä mennään, tyttö lauloi pojan kanssa.

Sammakko asui lammessa, söi omenaa, päärynää. Apinat pudotti ne sinne, ei syötyjä vaan tuoreita. Apinat pudotti, yksi sammakko oleili lampun lähistöllä ja löysi kullan kiiltoa, koetti silmään panna sitä, mutta ei saanut, multaan en sitä kätke, mä kätken ja jossa on paljasta hiekkaa, sinne mä sen piilotan ja kun tahdon saan sitä mitä haluan, pitäis toteutua..

Elipä kerran puu, ruukku oli suku vain, hän avasi porttinsa aina ohikulkijoille, hän oli mies, pikku tyllerö mies, hän asusti yksin, koska hän halusi ottaa sangon, pariksensa varis, sitten hän kirkui vain, raakkui, vain raakkui varis, yksinoloinen, poloinen, koloinen, kolotti hampaitaan, etsi kaveri, voin kanssas jäädä, kun tahtoi hän, kun tahtoi hän, kun tahtoi hän, alkuun tänne näin, tuossa karsinassa istui hän, ylösalaisin oli hän heppa.