Matkalle lähdössä

Eilen pihatalkoissa haravoin talon päätyä, joka oli vuosikymmenen neulasmaton ja ruskeiden lehtien peittämä. Kun kasasin sitä kaikkea massaa kasalle, siitä tulvahti syksyn tuoksu. Syksy pois tieltä, nyt on pian kesä. Neulasien alla ei kasvanut ruoho, vaan musta multa. Kuule, oliskohan noi lehet pitäny jättää siihen, sanoi naapurin Anni, seitsemissä. Mutta musta multakin näyttää hyvältä, kyllä ruoho siihen leviää.

Syksyn ymmärrän, että kaikki vaipuu roudan alle, mutta kevät! Tuntuu, ettei tätä ole tarkoitettu ihmisten nähtäväksi. Kuka näkee ja ymmärtää oman syntymänsä?

Oravat juoksevat männyssä, kun kirjoitan. Parvekkeen ovi on auki, kaipaan koko ajan raikasta ilmaa. Ovalat, kuten kuopus sanoo. Ja keskimmäinen katseli tietä eilen kun tulimme kotiin: Pärkänen kävelee. Pojat keräävät joka aamu valkovuokkoja eskariin, niitä kasvaa lehtomaisessa rämemetsässä valtavina mattoina.

Maisema on vihertynyt, metsä tulee lähelle. Ja me marssimme sen läpi joka päivä, tänään miekkojen ja kilpien kanssa. Esikoinen oli rokkitähti, ehkä Olavi Uusivirta, 70-luvun verkkaritakissa ja aurinkolaseissa.

Huomenna lähdemme merimatkalle. Pukeudumme lämpimästi, koska luvassa on kylmää ja menemme saareen ja meren rantaan. Matka on niinkuin me, siinä on luvassa kaikkea. Tän voin luvata. Haluaisin voida blogata matkalla, mutta en uskalla ottaa konetta mukaan. Ei muuten, paska Acer joutaiskin viron mafialle, mutta omat rakkaat tekstini, niitä rosvot eivät osaisi arvostaa. Vai osaisko? Niitä ne lukisivat sitten, illoilla, siellä. Perheilleen, vaikkapa. Niistä tulisi semmoisia kronikoita, kiertäviä tarinoita rosvosuvuissa.

Olen varannut miehelleni ja minulle Saarenmaalla ratsastusretken. Yes, we can ride, quite well. (Olenhan ratsastanut viimeksi viisivuotiaana.) We can handle horses, oh yes, no problem. (Mieheni on ratsastanut ponilla 7-vuotiaana perheretkellä Kolmårdenissa.) Pidämme muutenkin metsissä silmät auki, koska siellä voi nähdä villisikoja. Lapset väittivät eilen, etteivät eläimet ole tosiasiassa villejä, että ne ovat kaikki jollakin tapaa kesyjä, kesytettyjä. He eivät usko villeyteen, että villeys olisi jotakin kovin paljon muuta kuin mitä tämä on missä me elämme. Mitä on villeys? Omillaan elämistä. Ovatko ihmiset villejä?

Anyway, rupean pakkaamaan, laitan hienoon punaiseen matkalaukkuun kirpparikurahousuja, savisia kumppareita, potan, leijan, kalsareita, villapaitoja, tuulta pitäviä takkeja.