Pääsiäinen

Tie lähtee ainakin kahtaalle tällä kertaa,
on hämärää, miltei pimeää, mutta lyhyet säkeet näen nytkin lukea,
(entä jos kirjoittaisin niin kuin hänelle, runoilijalle, jota ajattelen, hän on jo vanha)

Mies sanoo, että peipot karjuvat, hänelle ne karjuvat aina, ja jo varhain keväällä.
Minä kuulin tänään ensimmäisen, kaukaa. Pääsiäisaamuna, kun
kävelimme pitkin hautuumaan muurin viertä täällä,
näimme paljot autot, kuuran maassa niiden varjoissa,
pääsiäiskirkko.
Olisimmehan voineet mennä, sanoimme mutta katsoimme eteenpäin:
lapset pinossa kärryissä,
yksi tarakalla.
Kirkko oli hiljaa, ei hiiskahdustakaan,
menimme ohi, keräsimme pihasta natsat ja roskat,
meistä lähti pitkä varjo, joka meni pitkin
kirkon seinää, taittui aina ikkunan kohdalla hetkeksi
kaksinkerroin.

Pappa kertoo tarinaa, joka on totta. Pappi sulki kerran kirkkoväen aamulla kirkkoon,
hän suuttui. Telkesi ovet, paksulla rautatangolla.
Kello tuli jo neljä, kirkkoväelle hätä. Mies josta oli tuleva
kuuluisan painijan isä,
nosti toisen vahvan miehen kanssa oven saranoilta.
Kaikki pääsivät pois.

Uimahallissa voi vain kellua, en saa yhtään liikuntaa,
kykyni menevät lasten vahtimiseen, niitä ei muuhun riitä,
uimavalvojana on pikkuserkkuni, kuuluisa painija. Hän on lihaksikas,
ja koukistaa minulle sormeaan, Antti hän on.
Antti oppii. Kesällä, pikku Antti oppii, uimaan
ja painimaan.
Hän seisoo altaan reunalla ja uin käskystä. Hän on luja kasvattaja.
Sano pojallesi sillä tavalla, Antti sanoo. Sano sillä tavalla,
että.
Tunnistan altaassa S:n suvun kersat pisamista ja kasvoista.
Muistatko, musta tukka ja valkoiset silmäripset.
Kuljimme kiusoitellen perässä, kunnes hän tunnusti: olen albiino.
Lähdimme kävelylle yöhön, kuka sen muistaisi, koivunrungot valaisivat, emme olleet menossa minnekään ja se oli parasta.

Koko ajan täällä olen menossa siihen ylimääräiseen
huoneeseen, jossa voisi olla yksin,
ajatella,
vierashuoneeseen, jota ei ole.
Tuossa se on,
ilman ovea.

Hautausmaan muurin vierellä oli koivussa musta kääpä.
Siitä keitetty tee parantaa kaiken, aivan kaiken, mitä sinulle sitten onkaan,
Venäjälle uskotaan niin ja
minä uskon ja puhun rakkaalleni:
Pane leipä kainaloosi, pidä siellä koko yö, anna se aamulla minulle. Pane paisti nivusiisi, kaulan alle, vyötärölle, syön sen.
Söin suklaaneliöitä sormistani, huulet tuntuivat hyvältä, painoin senkin muistiin.