Kuopuksella on kumma tapa: kun vieraita lapsia lähestyy, hän huutelee heille Hei tomppelit! tai rallatella muina miehinä: Tee oottee toomppeeleeitaa.. olemme kyllä sanoneet hänelle, että tuo ei ole kaikkein paras tapa tulevien kaverisuhteiden dynamiikkaa ajatellen. Luultavimmin häntä jännittää se, että hyväksyvätkö vieraat hänet leikkikaveriksi, joten hän katsoo parhaaksi mollata heidät heti kättelyssä. Taas olimme kerran sitten Seinäjoella Anttilassa, jossa on pieni leikkipaikka kaupan puolella. Me olimme kahvilassa, lasiseinän takana. Kun leikkipaikkaan tuli istumaan poika, kuopuksen kasvoille nousi taas sama ilme, voitonriemuinen. Hän sanoi pojalle lasiseinän läpi, ääntäen huolellisesti kaikki sanat: Sinä-olet-tymmä-laspi.
Loppukesän päivät ovat niin suloisia, ettei niihin voi oikein tarttua. Kirjoittelen vanhalla laiturilla, sen päässä kasvavat herneet, vedessä on kolmen sentin mittaisin kalanpoikasia. Nyt ne näyttävät jo kalalta, ensin niillä oli vain kaksihaarainen pitkä pyrstö ja läpikuultava keho.
Alan perata mansikoita. Naapuri sahaa. Haavan lehdet litisevät.
Kun kävin kirjastossa, käteni näyttivät ruskettuneilta kirjan lehteä vasten kun selailin. Ja kynnet punareunaisilta (mansikoista) ja kynnenalustat sinimustilta. Käytetyt kädet. Tarinan päällä. Hienostelematonta. Tuttavallista.
2 comments:
Kaunis loppukuva, kesäiset kädet kirjan lehdellä, se on kuin valokuva paitsi enemmän. Valokuva ei voisi sanoa, että ne kädet ovat tarinan päällä.
Kiihtyväjoonas
Tykkäsin tekstistä, sen läsnäolevasta tunnelmasta!
Post a Comment