Olo tämän päivän jälkeen kun olemme kierrelleet lasten kanssa kaupassa etsimässä sopivaa pakastinta tuleville mansikoille, valokeille ja mustikoille, on tyhjä. Se ei ole tyhjä sillä tavalla kuin yleensä, että kyyhkyt lehahtelevat siinä tyhjässä tilassa sisälläni, maassa on höyheniä ja kuonaa, kaikuu, vaan tavalla, joka on liian tiivis, hengittämätön, todella tyhjä. Kuin liian tiivis talo. Kylmä ja kostea.
Jospa auttaa, kun katson ympärilleni. Äsken näin polulla kolme sammakkoa. Pienin hyppi korkealle, iso matalimmalle. Tekee mieli sivellä sormella sammakon ihoa, viileää, sileää.
Eilen illalla rannassa oli kuusitoista isoksi kasvanutta sorsanpoikasta. Ne söivät pyrstöt pystyssä pohjasta jotakin. Kaikki linnut tulevat luottavaisina rantaan syömään, jopa yöpymään.
Tein päivänkakkaratestin: writer - dream - writer. Onneksi lopputulos oli: writer. Elämäni on täynnä onnea, surua ja draamaa. Tarkoitusta. Mihin vielä tarvitsen kirjoittamista? Kaiken sen ymmärtämiseen ja huomaamiseen.
Kuopus poimii mustikoita pihasta, hän löytää marjat tarkoilla silmillään, (mutta ei muista pitää kuppia suorassa). Hän poimii tunnollisesti. Hän kertoi hoitavansa minua mielellään sitten, kun muutun jälleen vauvaksi. Hänen mielestään muutos varmasti tulee, koska eihän mikään voi pysähtyä.
Huomenna esikoinen täyttää seitsemän.
1 comment:
Miten ihanasti sanottu, tuo että "kun muutut takaisin vauvaksi" :)!
Kaikenlaista tosiaan tapahtuu, tuntuu että heinäkuu on pelkkää liikettä joka suuntaan, ei sellaista rauhoittumista kuin esim. syksyllä.
Itsekin perkasin juuri 5 kg mansikoita ja harmittelin, etten ottanut aiemmin vastaan appeni tarjoamaa pakastinsta tilanpuutteen vuoksi....En ole ehtinyt edes sulattaa pakastinta.
Itse olen lähdössä tänään matkustamaan, yötä vasten. Kirjoittamista en tällaisessa kiireessä ja ahdistuksessa pysty edes ajattelemaan.
Post a Comment