Takassa on tuli, muutenkin mökin koko ilmasto on muuttunut - vaikka on taas sumuinen ja sateinen sää. Hän on täällä. Vielä pari päivää sitten sisällä oli kosteankylmää. Ruokaa liedellä tehdessä kylmään huoneilmaan levisi kuumankosteaa höyryä, sekään ei ollut hyvä. Ilma oli
sähköistä ja vetoista, vesipisarat raskaita hengittää. Nyt takkatulen lämpö katkeaa vain hetkeksi, kun hän kulkee takan ja minun välistä. Lämpö tulvahtaa heti takaisin. Ja kun joku avaa oven, veden loiske kuuluu, samalla kun tuli palaa - ne molemmat yhtä aikaa. Se saa hymyilemään.



Tänään katiskassa oli hauki, juuri sopivan kokoinen, ei pieni eikä liian iso. Minulla ei ole mitään haukia vastaan, pidän niistä. Paistettuna, sen teemme huomenna ulkona. Perkasin kalan - sen sisältä löytyi toinen kala, sekin hauki, eikä mikään kovin pieni. Pojat olisivat halunneet senkin syötäväksi. Mutta - nyt tulee, ei inhorealismia, vaan biologiaa. Se pikkuhauki oli puolittain sulanut, pyrstöpuolella oli vielä suomut, mutta pääpuoli oli liuennutta valkoista mössöä. Syöty kala oli niin pitkä, että sen pyrstö näkyi hauen kurkusta. Se mahtui vatsaan juuri ja juuri. Tällä tavalla käy kun syö "suulla suuremmalla".