onkimista, jne

Tykkään tuosta mottolauseesta Wer den Dichter will verstehen, muss in Dichters Lande gehen sen takia, että.. siinä tuntuu olevan väärä sanajärjestys. Sitä jää miettimään. Tai väärä ja väärä.. eriskummallinen, vanhahtava vähintäänkin. Sanajärjestys, joka luo painot voimakkaasti tietyille sanoille. Ja tämä taas arvatenkin ei ole sattumaa, että mille sanoille paino osuu. Sanoille Dichter ekassa lauseessa, ja sanalla Lande tokassa. Niille tulee voimakas paino. Ja ne ovat olennaisia sanoja.

Normaalisti sanoittaisiin Wer den Dichter verstehen will, muss in... jne. jolloin paino tulee yleensä sanalle verstehen, joka ei olisi niinkään kiinnostavaa.

Goethe kannatti myös veden laittamista viinin sekaan: Wasser allein mach stumm wie im Wasser die Fische; Wein allein macht dumm wie die Herren am Nebentische und weil ich kein von beiden will sein, deshalb trinke ich Wasser gemischt mit Wein.

*

Kirjastosta poimin yllättäen sattumalta hyvän kirjan. Se on uutuus. Kirjoittaja on intiaaninnäköinen mies, Gil Courtemanche, kirjan nimi: Kaunis kuolema. Ei hassumpi, se kertoo perheestä, jonka iäkäs, tyrannimainen isä on kuolemansairas Parkinsonin taudin takia (mutta jonka ruokahalu on vielä hyvä). Kirjassa mm. selitetään miksi jotkut kapinoivat ikänsä auktoriteetteja vastaan. Tätä tietoa olen kauan etsinyt. Myöskin, 60-v. päähenkilö, isän poika, käy terapeutilla, koska kokee tulleensa isän puolelta kaltoin kohdelluksi koko ikänsä. Terapeutti toteaa: Olette tavanomaisen quebeciläisisän tavanomainen quebeciläispoika. Kenenkään lapsuudenperhe ei ole täydellinen:

Isän silmät ovat kuin liian kauan myyntitiskillä lojuneella kalalla. Hän katsoo minua murhaavasti. Tunnistan vihaa uhkuvan ja silmittömän väkivaltaisen katseen, jollainen piirtyy poliiseja raivokkaasti vastustavien tappajien kasvoille.En enää pelkää isää, mutta hän saa minut edelleen kauhun valtaan. Miksi isät eivät rakasta lapsiaan? Tai pikemminkin, miksi lapset niin harvoin tietävät isän rakastavan heitä?

*

Ostin maanantaina pyörän ja tänään ja eilen olen pyöräillyt pitkin maalaisteitä, soitten viertä suopursun tuoksussa, villiniittyjen ohi, alas rantaan. Eilen eksyin, tänään en. Eksyin kotikylässäni. Lisäksi huomasin tultuani peilistä, että minulla on ruskeat viikset, ne lähtivät pois kun hankasin. Mikä ihme se on, sanoi äitini, ruskea humusvesi, missä peseydytte. Likaviikset, just.

Naapurin lapset olivat meillä uimassa ja myös saunassa. Muistelin omaa lapsuuttani, samalla tavalla olin itse N:llä saunomassa, sauna lämmitettiin joka kesäilta klo kuusi. Lapset jutustelivat saunassa. Soutelin uivien lasten seassa veneellä, koska kuopus halusi lähteä katsomaan katiskaa.

Eilen esikoinen sai ongella särjen, mutta se oli villi hyppijä, ponkaisi vadista takaisin veteen. Se tulee uudestaan onkeen, lapset sanoivat, ja vastasin, että ehei, se ei tule uudestaan. Se oppii. Mutta hetken päästä esikoinen veti taas saman kalan ylös.

Voisin mökkeillä vielä esim. vuoden.