Tänään

Tyyntä ja lämmintä. Laitoimme saunan jo aamupäivällä, lisäsin puita päivän mittaan, lapset uivat, minä tiskasin kokonaisen vuoren, laitoin paikoilleen kaikki lojuvat vaatteet ja pyyhkeet, lakaisin lattiat. Tulitikut, sanomalehdet, puutkin olivat kosteita sadekauden jäljiltä, vaikka ne olivat olleet sisällä. Poltin kokonaisen lehden 60-luvulta, Feminan, vaikka aion säästää ne luettavaksi. Niissä on kuvia perheidylleistä, putipuhdas perhe pöydässä aloittamassa ruokailua. Revin suikeita ja luin samalla, miten naiset valitsevat aviomieheksi kiltinnäköisen ja sänkykymppaniksi roistonnäköisen miehen. Varo vain, siinä sanotaan, jos valitset aviomieheksi roistonnäköisen, hän saattaa olla liian viriili. Kiltinnäköinen aviomies muistuttaa aina jonkinverran naisen isää. Hmm, mutta samaan liittyen mietin juuri eilen sitä, että kolmella tuntemallani veljeksellä on kaikilla täsmälleen samannäköinen vaimo, samat kasvonpiirteet, olemus. En erota vaimoja toisistaan kovin hyvin. Lisäksi, vaimot kaikki muistuttavat suuresti miesten äitiä. Vai ovatko he samaistuneet myöhemmässä vaiheessa, kenties.

Luen lapsille kirjaa, jännittävän paikan tullen kuopus laittaa molempien käsien sormet vastakkain, aivan kuin hän keskittyisi todella tarkkaan. Jos jännitys jatkuu, hän ei laita suuhun sormeaan, vaan koko käden. Kuola valuu, kun hän hinkkaa kättä suussa eestaas. Illalla luemme Grimmin satuja, paikoin sensuroiden. Peluri-Hannun luo tuli kuolemakin kylään, mutta Hannu sanoi, että kiipeäppäs puuhun ottamaan hedelmiä, ja kuolema kiipesi. Mutta ei tiennyt, että puusta ei päässyt alas ilman Hannun lupaa. Kuolema oli puussa 7 vuotta, sinä aikana ei kukaan kuollut. Nerokasta.

Äiti, sanoo keskimmäinen pehmeästi, äänellä, josta tiedän heti, että nyt seuraa tärkeä kysymys. Kysymys, johon hän toivoisi vastauksen olevan myönteisen. Äiti, hän tulee luokseni joku lehti kädessään, onko tällaisia tyttöjä oikeasti olemassa? Hän näyttää merenneidon kuvaa. Valitettavasti ei ole, minun täytyy sanoa. Tietenkin hän on pettynyt. Keskimmäisellä on myös lääkärilaukku ja hän hoitaa potilaita. Liikaa kuumuutta, hän mittaa minusta. Hoidettavana on ihanaa. Liian vähän vertaa, hän arvelee. Lisää vertaa, hän pumppaa minuun laitteella, joka muistuttaa pyöränpumppua. Hän tarkistaa korvani, tämä toinen on aika paha, hetkinen, vielä ei piipannut. Tämä on keskimmäiselle hyvin luontuva rooli, hän on hellä ja asiantunteva. Välillä hän nojaa vahingossa tyhjään ja kaatuu sängyn ja seinän väliin. Oho, kaaduin kuitenkin omalle puolelleni.

Myöhemmin näen kuopuksen juoksevan ulkona verenpainemittari jalassa repsottaen. Hän juoksee aina samalla tavalla, niska jäykkänä, käsiä ja jalkoja sivulle heittäen. Kuopus on näemmä ollut potilas, hän on usein myös kissa tai koira, joka konttaa keskimmäisen perässä, ja puhuu kuin eläin tai vauva, ei owe a-a-da, oje ha-ai-na, ei ole hampaita.. Lapset juoksevat nakuina koko päivän, saunassa lämmitellään. Lapset pääsevät serkun myötä uimisen makuun, he leikkivät vedessä koko päivän. Kalat ovat kesyjä, pikku ahvenet. Niille voisi syöttää kädestä leivänmuruja. Keskimmäisellä on päällään sukkahousuistani tehty uima-asu, ihanan ohut ja viileä, hän on tehnyt sen itse saksilla. Kuuluu kummallisia variksenääniä, ne ovat poikasia. Lehvästössä rapistelee ja kopistelee joku pehmeästi. Aurinko ehkä. Yritän lukea ulkona kirjaa, mutta en pystykään, yhtäkkiä en olekaan enää olemassa. Lapset kisailevat rannassa. Laitan jonkinlaista pyttipannua, johon tulee kaikki tähteet. Kaikilla on nälkä. En kaipaa mitään, saatan pikku hetken istua pihassa niin, että kukaan ei tarvitse minua. Päivä on täydellinen.