Tummuvassa illassa mielessäni on liikaa ajatuksia. Miten muutama sana voi saada muutoksen aikaan. Liian ehdottomat ja jyrkät ihmiset, heidän seuraansa vain kavahtaa, liikaa ehdottomuutta. He ovat varmasti jyrkkiä itselleenkin, ja olkoot vaan. Inhoan jyrkkiä ihmisiä.
Miksi? Koska napakkuus kuulostaa itsetietoiselta ja omahyväiseltä. Koska asiat voi sanoa pehmeästikin. Miksi puhua karua kieltä, jos voi puhua lempeästi? Joskus on aiheellista puhua suoraan ja napakasti, mutta. Ehkä parasta vaan olisi oppia tunnistamaan kärkevät suoraanpuhujat. Muistaa aina heidät tavatessaan, tai heidän tekstiä lukiessaan liimata päälle muistilappu: hei, hän on sellainen, hei, nyt ennen kuin luet, hän on konekivääri, varo. Täytyisi lukea heitä eri tavalla kuin muita, että pystyisi vastaanottamaan sen viestin, mikä siellä alla on. Sillä vahinkohan on juuri siinä, että viesti jää jonnekin matkalle, vaikka jyrkkä puhuja ajatteli varmaan tiukkuudella ja napakkuudella juuri tuoda sen mahdollisimman suoraan vastaanottajalle. Mutta se ei tule, vaan kimmahtaa heti pois. Napakkuudessa on asteita, sen käytössä olisi oltava tarkka. Miten olla lempeästi tiukka, omia periaatteitaan puolustava? Pohdin tätä jo itsenikin takia, koska minäkin välitän viestejä työssäni, pyrin saamaan aikaan muutoksia cortexeissa. Hmm... suoruus on kyllä suotavaakin, mutta varovainen täytyy olla silloin, kun suoruus liittyy sekä arvotettaviin asioihin että toisiin ihmisiin. Aika hankalaa. Kaikkein osuvin ja tarkin ilmaus ei ole aina paras (arkielämän kommunikaatiossa ainakaan).
Ihmissuhdetaidot, sosiaaliset tottumukset. Jotakin tällaista kommunikaatioon liittyvää olisi mielenkiintoista tutkia.
Vietin syntymäpäivääni istuen heinittyneessä pihassa. Vaikea sanoa, mitä ajattelin. Eilisiä häitä, elokuista lempeyttä, lässynlässyn. Aamuisin en tiedä missä herään, menee hetki, ennen kuin muistan, mikä paikka tämä on. Koti.
5 comments:
Voi, miten osuvia taas kirjoitit. Miehen kanssa olemme puhuneet aivan samoista asioista ja siitä, miten jolle kulle tiukka ja julkituotu periaate on ennen kaikkea muita varten, jotakin mikä pitää saada julistaa kertomaan merkkinä ihmisen jämäkkyydestä - viisveisaamatta ns. hyvistä tavoista, toisen (reviirin ja näkökantojen)kunnioittamisesta. Ja miten sitten ne periatteet ja jyrkkyydet todellisudessa ovat tuulentupia, ennakkoluuloja ja vaikka mitä.
Meilläkin kavahdetaan jyrkkyyttä, siinä on pelottavaa mustavalkoisuutta, leimaamista ja oikeanaolemisen tarvetta. Niin me sen koemme.
Ajattelen, aina joskus, että sellainen jyrkkyys on vain oman epävarmuuden peittämistä... mene ja tiedä, joskus se lohduttaa.
Hyvää onnea, synttärinviettotapa ainaskin oli kiva,
katveesta terkut
P.S. Onnittelut täältä myös!
Kiitos kommenteista, joskus tuntuu, että olen ehkä sopimaton kommunikaatioon ihmisten kanssa. :) Tai rekisterit voivat olla liian herkät.
Ihmisillä on oikeastaan hyvin erilaisia tapoja puhua ja kommunikoida, idiolekteja. Niin, pitäisi aina muistaa, kun joku hyökkää silmille, että tämä on vain hänen tapansa, hän ei ole mitenkään enemmän "oikeassa" kuin kukaan muukaan, että se on vain yhdenlainen puhetapa.
Syntymäpäivänviettoni kuulosti ehkä katkeralta pohdiskelulta, päivä oli kuitenkin aivan leppoisa.
Hetket
Ihan samalta tuntuu minustakin joskus. Liian tuntosarviselta, tulkitsen enemmän kuin on, luen rivien välejä vaikka kaikki olisi kirjoitettu vain yhdelle riville.
Syntymäpäivänviettosi ei kuulostanut katkeralta vaan kamalalta (aistinelimet turvottavalta): heinittyminen, heinä, kesäpöllyävä kasvi, mikä tahansa mistä voi irrota hiukkasia nenäonteloihin. Atshii! Terv. nimimerkki allergioiden takia sisätilavankina (tervetuloa vaan, syksy, odotan!)
Post a Comment