Pöydässä käsivarteni vieressä on punainen läikkä, se näyttää vereltä ja joka kerta havahdun kun katson sitä. Se ei ole verta, se voisi olla punaviiniä, muttei ole ja eivätkö ne ole sama asia - verta, viiniä. Mutta se on mustikan mehua lasten iltapalasta.
Tänään aloitin luopumisen työstäni. Tämä on irvokasta, mutta tarpeellista. Olen ollut vanhassa työssäni neljä päivää, eikä se ole vielä edes käynnistynyt. Työ on epäreilua kaikkia osapuolia kohtaan, koska en tee sitä koko sydämestäni, en edes juuri pidä siitä. Joistakin sen osa-alueista pidän kyllä, mutta valtaosasta en. Eivät kaikki muutkaan tee työtä josta pitävät tai rakastavat - mutta haluaisin työn, jota voin sillä tavalla tehdä. Päätin tänään katsoa vuoden ja päättää sinä aikana, miten jatkan. On helpottava tietää, että voi valita.
Tänään päiväkodin ohi meni roska-auto. Meillä on kotona aivan samanlainen. Oli musertavan hienoa nähdä se isossa koossa ja liikkeellä. Lelut voivat todella herätä henkiin!
Leikkipuistossa söimme väsyneinä ja hikisinä jätskejä, istuimme kalliolla. Katselimme milloin esikoinen ilmestyisi ulos iltapäiväkerhon ovesta. Eräs tyttö hellehameessa ja sandaaleissa katseli kuopusta ja sanoi: Mä voin sanoo yhen jutun tosta jätskistä, et ku syö vähä vielä, niin tulee aika hyvä suklaajuttu sitte lopuksi, sellainen pahkura.
Kuopus on väsynyt, eikä puhu päiväkodissa mitään. Hän ei varmaankaan näe mitään syytä puhua, koska vain ystäville puhutaan: puhe on osoitus välittämisestä ja lämpimistä suhteista. Eilen hän istui ulkona penkillä lamaantuneena, kun menimme hakemaan. Hän oli juuri kaatunut kyynärpäät naarmuille. Hänellä oli päässään iso repaleinen hellehattu ja hän istui olkapäät alhaalla. Likaiset pikku varpaat pikku sandaaleissa. Niin surkea näky. Öisin hän kääntelehtii ja sanoo surumielisesti, unissaan: Pieni leppäkerttu vaan..
Siis, vain vuosi. Vai onko kaikki vain sitä, että mikään työ ei voi olla niin merkityksellistä, kuin omien lasten kanssa oleminen? Kotiäitinä olemisessa ei tarvinnut sen tärkeyttä kyseenalaistaa, se oli selkeä valinta ja helppo päätös. Mikään työ ei voisi olla yhtä tärkeää, ei edes kirjoittaminen, että siitä olisi luopunut. Mutta nyt, tarvitsisin työn, jonka voisin yhdistää kirjoittamisen kanssa onnistuneesti. Voinhan kokeilla nykyistäkin, ehkä sekin onnistuu. Mutta haluaisin myös pitää siitä, mitä teen.
2 comments:
Tämä osui niin syvälle! Ihan samoja pohdintoja olen käynyt mielessäni, miettinyt mikä olisi sellainen työ, jonne haluaisin mennä enemmän kuin olla omien lasten kanssa. Satakunta yläkouluikäistä, pinnallisi akohtaamisia heidän kanssaan, vai kolme ikiomaa, likellä, sylissä? Ei ole vaikea valinta.
Minäkin olen miettinyt kompromissia. Sellaista, jossa jokainen saa, mitä haluaa. Lapset jommalle kummalle vanhemmalle koko ajaksi, me vanhemmat työtä sen verran kuin tarpeelliseksi koemme. Kaikki on ollut koko ajan, vuosia, mietinnän alla. Monenlaista ajatustyötä se vaatii ja sovittelua, mutta oman näköinen ratkaisu on niin tärkeä.
Uskon, että mieluisa työ ja sopiva perhe-elämän ja itsensätoteuttamisen yhdistely koituu aina kaikkien parhaaksi, vaikka siinä menettäisi jotakin yleisesti arvostettua (mitä se sitten ikinä onkaan?). Itse huomasin aikoinani olevani jo pitkällä urautumisessa, kyseenalaistin silti koko ajan ja ihmettelin, mitä kummeksuttiin.Itse panin kaiken keltanokkaisuuteni ja rutiinin puutteen piikkiin, yritin vaientaa oman ääneni. Lopulta alkoi ahdistaa fyysisesti, tulla stressioiretta. Ei ollut ollenkaan hyvä. Mietin, mitä siitä sain, mitä sille annoin. Siinä ei ollut minkäänlaista balanssia, pelkkä epäsuhta. Sille tielle en välitä enää koskaan palata. Nyt tiedän, että minun työni on oleva kirjoittamista (elättää se sitten tai ei, hengissä pysyy kuitenkin, kun on kekseliäs) ja tärkein olen lapsilleni. Onneksi kirjoittaminen ja kotiäitiys eivät sulje toisiaan pois mitenkään, pikemminkin päinvastoin.
On todella huojentavaa, kun tajuaa etteivät mitkään valinnat ole lopullisia, että voi kääntyä takaisin, pysähtyä tai valita kokonaan toisen polun. Mahdollisuuksia on. Uskallusta yhtä lailla!
Valoa sinulle ja niille pienille myös!
Kiitos kommentista. Osaisinpa tehdä minäkin oikeat valinnat. Kirjoittamisen lisänä pitäisi itselläni olla jotakin muutakin. Nykyinen työ on liikaa, jotakin pienempää. Ehkä löydän jonkin ratkaisun.
Post a Comment