sattumaa, runoa

Kaikki tämä muutosenergia saa niin järkeväksi. Millaista on olla järkevä helteellä tai ylipäätään? Hellekin menee hukkaan.

Että kaikki hyötyajattelu menisi tauolle, kirjoitan vähän runoa, nyt ja tässä:

imeliä totuuksia

Tässä kirjoitin ennen, tällä rannalla, toisaalta tulleena, multa kaukana.
Lasken avaimet pöydälle
täällä, ei missään

Elämä tiheänä verkkona ihmisten ympärillä,
lastenvaunut kyntävät hiekkaa.
Hengitys sisään ja ulos, elämä menee
nuori mies palvoo aurinkoa,
näen hänen iltansa, hän on levollinen.

Minä taas olen jokaisessa,
en pääse kehenkään.
Toiset tyytyvät,
minä näen yksinäisyyden,
kahlaamassa rannalla, hameitaan pidellen,
kurdityttö
kukaan ei katso, yhtäkkiä
on merellä syksy.


Lisäksi haluan kertoa eräästä vaatteesta hiukan. Minulla oli se päälläni häissä viime viikolla. Oliko se todella viime viikolla? Minusta tämä viikko on kestänyt iäisyyden. Se oli sattumalta hyllyn päältä kotoa löytynyt paita, toppi. Olin tuonut sen tänne sattumalta lapsuudenkodistani. Sitä ennen sen oli omistanut eräs hieno rouva ja perheenäiti Saksassa.

Lyhythihainen paita on valkoinen, ja siinä on kohokuvioita, pieniä. Kaulassa on pieni halkio ja neppari ja rusetti (aika pieni). Se on tyköistuva. Verrattain täydellinen leikkaus. Lue: antaa paljon anteeksi, muttei paljasta sitä. Se on valmistettu itse, siis ei tehtaassa, vaan ompelijan tekemänä, tunnen ompelijan, hän oli vanha (aina vanha) isotätini. Tästä aukeaa jotakin, mitä en voi alkaa kertoa, koko historia.

Paidasta tuli mieleen 50-luku, Jacqueline Kennedy, koulutyttömuoti. Kun vaate sopii täydellisesti, onhan se ihanaa. Pidin sitä sammalenvihreän alle polvenpituisen hameen kanssa. Pidin paitaa ylpeänä sen kokemuksista, aavistellen, missä kaikkialla se on ollut. Paita antoi minulle valtavasti rohkeutta ja varmuutta. Älä värise, se sanoi, olet kaunis. Ja vahva.

Joskus ei tajua, ei tule ajatelleeksi jotakin, minkä jo omistaa. Toimii alitajuisesti, minulla olisi maitoa ja sipulia, joista pitäisi laittaa jotakin, syötävää, mitä niistä saisi tehtyä. Aloin valmistaa, ja yhtäkkiä huomasin olevani tekemässä jotakin, joka oli lapsuudesta tuttua, jotakin, mitä olin vuosia kaivannut, etsinyt, ajatellut joskus tehdä. Valmistusvaiheen alku sujuu jotakuinkin näin. Sama pätee moneen, esim. kirjoittamiseen.