Ensimmäinen työpäivä, enkä ehtinyt ajatella yhtäkään vapaata ajatusta ennen iltayhdeksää. Melko tylyä.
Työpaikalla sain monia halauksia, ja jo vuosia talossa olleet työntekijät hämmästelivät, että olenko ollut siellä aiemminkin. Kyllä olen, jo ennen heitä. Poissaolevana viimeiset 7 vuotta. En ymmärtänyt paljoakaan, mistä pomoni puhui kokouksessa. Bikkikset, mokkikset, oharit, siis mitä?! He olivat kehittäneet tällä välin aivan oman puhekielen, näin siitä viitteitä jo vuosia sitten.
Otin kahvia vähän väliä. Välillä tunnelmoin todellisista ongelmista (deep shit), välillä olin otettu, työtoverit tuntuivat kunnioittavan asiantuntemustani. En tiedä kumpaa enemmän. Minulla oli hellehame päällä ja otin kengät pois, sukkia ei ollutkaan. Vieressäni istui laboratorioihmisiä, mm. eräs Seppo. Heistä ei tiedä, voivat olla kanavoituneita. Ikkunan takana rakennusmiehet naulasivat, siirtelivät ja hakkasivat. Hirveä pöly ja meteli. Joku laittoi parvekkeen oven kiinni ja yhtäkkiä hiljaisuus oli tukahduttava, huone tuntui pienenevän, menevän täkin alle uppeluksiin.
Työhuoneeni oli valkoinen ja ylisiisti, mutta ei kauaa.
Ajelin taas ruuhkassa Haagaan, Elsa sanoi Huiii tai Fiuuu, joka kerta kun jono pysähtyi ja edellä ajavan auton perä tuli lähelle.
Mitä järkeä tässä makaamisessa on? kysyi keskimmäinen, ennen kuin nukahti.
1 comment:
Kun 7 vuoden jälkeen palaa työpaikalleen niin ennen iltayhdeksää ei varmasti ole yhtään vapaata ajatusta! Hyvä kuvaus päivänkulusta. Sisään sukeltaneen, sivustaseuraavan tarkkailijan mietteitä. Yksi lause jäi mietityttämään: "Heistä ei tiedä, voivat olla kanavoituneita." Monimerkityksellinen ajatus. :)
Post a Comment