kesäelämää

Kuuma elokuinen kesäpäivä. Aamulla kuopuksen kanssa päiväkodissa, varjoisan puun alla kirjaa lukien. Iltapäivällä ajamme Haukilahteen ja etsimme ystävät rannalta ja loikoilemme rannalla. Luen lehteä ja rupattelemme. Hiekka oli lämmintä, lapset kirmasivat pitkin rantaa, kaivautuivat hiekkaan. Katselemme öljynporauslauttaa rannikon edustalla. Vesi on laimean vihreää ja tervehdyttävän suolaista. Siinä kelluu.

Rannalla sitten mietin mielessäni mitä hauskaa voisimme vielä tänään tehdä: mennä ajelemaan pyörillä, syömään jätskiä, lainaamaan kirjoja. Teimmekin niin. Tällaista se on kotiäidin elämä pahimmillaan, yhtä ahdistavaa helvettiä.

Kirjastosta lainaan elämäntaito-oppaan, jossa on ajanhallinnasta. Siinä on joitakin hyviä juttuja. En nyt muista mitä, koska panin ne käytäntöön, enkä osaa eritellä niitä enää. Aika ei ole koskaan riittämätön, jotenkin niin se meni. Mutta toisaalta, joudut luopumaan jostakin. Niin joo, on prioriteettitehtäviä luokissa A, B, C, jne. Tämä kuulosti amerikkalaiselta. Luokitus on helppo tehdä: Lapset ja kirjoittaminen ovat molemmat tärkeimmässä luokassa. Varsinainen kokopäivätyöni on luokassa B. Kuntoilu, ehkä joku K. Siivous on Z. Rakkaus, luokassa A. Lukeminen, luokka A. A:han voisin vaivatta keksiä lisää: kuvat, muistot, näkeminen, ystävät, koska eihän elämää voi lohkoa pelkkiin toimintoihin. Toiminnot ovat vain... tai on niin paljon sellaista tärkeää, mikä ei ole oikein varsinaista tekemistä, kuten poluilla kuljeskelu ja mietiskely. Tai onhan sekin toimintaa, monia asioita palvelevaa: luokkaan A sekin. Lepääminen, A.

Kirjoittamisessa ainakin auttaa pakottomuus. Ettei muodosta itselleen pakkoa, vaan leikkii. Kirjoitin tänään novellin, joka alkoi itsestään mennä tiettyyn suuntaan. Kun myötäili tätä suuntaa (vaikka ajattelin tätä flegmaattiseksi ja halpamaiseksi keinoksi, eikö minulla ole mitään ryhtiä) tulos olikin yllättävän hyvä. Jospa onnistuisi pitämään liian kontrollin taustalla, ohjailevana voimana, kirjoitusvaiheessa.