Silloin rakastan, jos kerran ajattelen sitä, miten ruoho siellä luonasi jäätyy. Kolea tuuli puhaltaa puiston läpi, korret jähmettää halla. Ajattelen sitä, miten sinä tunnet kylmän. Laitat villapaidan, pyöräilet töihin. Tunnen sen, mitä sinä tunnet. Ajat ylämäkeen, horsmat reunustavat polkua, jolla ajat. Hengityksen voi nähdä. Kukaan ei enää huomaa luontoa, on harmaata, pilvet roikkuvat synkkinä. Villapaitasi alla voin lämmitellä kylmiä käsiä, hohdat lämpöä.
Samassa kun kirjoitan tätä, huomaan, että katonrajassa roikkuu pieni avain. Kuparinvärinen. En ole koskaan katsonut tuota katonkulmaa, enkä ole huomannut avainta. Voisin ottaa sen alas, villalanka kutittaisi kämmentä, avain olisi siinä kevyt. Kämmenellä.
No comments:
Post a Comment