Aurinko paistaa, näen sen sääkaihtimien välistäkin aivan selvästi. Koko huone kylpee valossa, vaikka aurinko ei paista ikkunoihin, vaan puihin, jotka varjostavat rakennusta. Puut ovat muuttamassa väriään. Latvassa on punaista ja kultaa, vihreää. Lehvästöt, shrubberies, näyttävät ylhäältäpäin niin pehmeiltä, pudottavilta. Haluaisin pudottautua.

Näin unta laivamatkasta, jonne lähdin äitini kanssa. Matka oli kummallinen, se oli koko ajan alkutekijöissään. Matkustimme, lähdimme matkaan lähtemättä minnekään. Ajoimme autolla rantaan, totesimme, että siinä on iso punainen laiva. Ei mitään, kaikki on alussa. Laivan nähdessä voi aloittaa. Menimme rannassa olevaan kerrostaloon, asuntoon, joka on tyhjä, ei huonekaluja, suunnittelemaan matkaa. Laiva lähtisi pian. Tehdään kaikki tässä ja nyt. Mitään ei ennakolta, vaan nyt, ajattelin. Matka laivalle oli raskas, aivan kuin olisimme painaneet tonnin. Ajattelin kävelyä laivaan, syksyisen puistokadun poikki, emme tulisi ehtimään. Rannassa oli joku rautainen veistos, iso patsas. Söimme asunnossa hernekeittoa, emme ehtisi. Ehdimme jos ehdimme. Laiva lähti, näimme sen merellä.

1. Aikominen.

Seisot englantilaisessa olohuoneessa, jossa on kukallinen sohva ja pehmeä kokolattiamatto. Nurkassa on televisio ja sen takana liukuovet terassille, joka on sateesta märkä. Tv-uutisissa kerrotaan Ruandan kansanmurhasta. Liukuoven lasissa on vesiroiskeita. On kevät, kaikki puhkeaa. Istut, pehmeä matto vaimentaa askeleet, hengityksen. Uutistenlukijan nuotti nousee ja laskee. Hän toteaa. Valittavasti, hän laskee ääntään lauseen lopussa. Tunnet, miten pehmeää kaikki ympärilläsi on, niin pehmeää, ettet tunne lihaksiasi ja luitasi.

2. Eristäytyneisyys