Jo aamulla sängyssä on tehtävä skeemaa, koska on niin kaikkea. On mm. etsittävä oranssi paita, maanantaiksi. Jalkapallotreenit. Sieniretki. Lisäksi vietämme kuopuksen synttäreitä, ne ovat oikeasti vasta huomenna, mutta silloin on tarhapäivä.

Kysyn kuopukselta vähän aikaa sitten, mitä hän haluaa lahjaksi. Hän on aina yhtä liikuttava, nappaa lähimmän esineen, keltaisen piipittävän tipun, jolta on pää irti: Tämän! hän sanoo. Hänelle käy aivan hyvin, että se mitä saa, on jotain tuttua. Löydän kuitenkin kirppikseltä juomapullon, jossa on kätevä pillimekanismi ja leluhevosen, jolle on satulakin. Hän on aivan haltioitunut niistäkin. Kolme vuotta. Tämä oli kuopuksen viikonloppu. Uimahallissa odottelen heitä, olen jo ennakkoon saunonut sidosryhmieni kanssa, ja heidän perheidensä kanssa, ja pidän silmällä miesten puolen ovea, ja ovella käy kuopus, nakuna, pitää kädellään kiinni kaakeliseinästä ja seisahtuu hetkeksi katsomaan, mitä allasosastolla on. Menee sitten takaisin. Vedessä hän syöksähtelee ja sukeltelee. Hän hyppää reunalta syväänkin veteen. Hän selittää koko ajan, kiiruhtaessaan altaasta toiseen.

Illalla kuopus heltyy katsellessaan lehtiä syöviä apinoita, hän haluaisi ottaa ne syliin. Ne näyttävät ihmisvauvoilta, ne ovat niin samoja. Tuntuu niin hyvältä katsoa sellaista olentoa, joka ei tiedä olevansa aivan hassu vauva. Joka on vaan semmoinen, massuttaa lehtiä. Sohvalla lojumme me kaikki, ja oikeastaan ohjelma kertoo syöpäläisistä, ja miten eläimet torjuvat niitä. Miten maanläheisin keinoin! Ottavat kasan ruohoa, myttäävät sen pikku kourissaan palloksi, ja purevat sitä summittaisesti, noin ja näin, kunnes se on vihreää sylkimömmöä. Ettei niitä kukaan ole kieltänyt. Minä ajattelen sitrusmehuja tai pippuria, niilläkin voisi torjua turkin syöpäläisiä.

Mies häviää sienimetsään kuin kuljeskeleva koira, tai hirvi, aavistamme hänen olevan lähellä, kulkevan metsässä vierellä. Jostain syystä minä en löydä sieniä. Kuljemmekin lasten kanssa tiellä, vastaan tulee nainen ratsailla ja heti kavioiden takana pieni koira. Tiellä on keltaisia lehtiä ja hevosenlantaa. Kaikki huipentuu siihen, kun näemme puron. Se solisee alas kallioita, ison pudotuksen alla on syvä kohta, oikeastaan se on pieni puro, mutta pojat eivät voi uskoa sitä todeksi. Vesi tulee jostakin maan alta. Maan alla on vettä, sanoo kuopus mietteliäästi. Kuljemme aivan puron vartta ylöspäin, kuopuksen jalat spagetoituvat aina puun juurien yli mennessä. Sieniä ei löydy kuin vähän, suppilovahveroita ja muutama muu. Paljon tuoretta savea, hohtavaa sammalta, kalliopaasia.