Käyn kuntoilemassa ja venyttelemässä ja uimassa. Käytän ilmaislipuista viimeisen kuntokeskukseen tänään. Puulattialla venytellessä tuntuu, että voisin tehdä kumarruksesta puolivoltin, hitaasti. Olen käyttänyt kaikki kahdeksan ilmaista kuntoseteliä. Pian siellä arvotaan puolen vuoden ilmainen jäsenyys. Toivon, että voitan. Paikka on lumoava. Sinne tarvitsee vain mennä, ja kaikesta voi nauttia. Olenhan minä tietysti liikkunut ennenkin - (olen ehkä kertonut Leilasta).

On ehkä vielä matkaa siihen, että uskaltaisi olla oma itsensä. Niin kauan sai tottua siihen, että omaperäisyydestä ja luovuudesta puhutaan, mutta mitään erilaisuutta ei hyväksytä. Se on yksinäistä.

Esikoinen on askarrellut lehdistä leikkaamalla hahmon, jossa on jotakin kummallista. Suu tai jokin on väärinpäin. Kasvojen osissa on häikkää, näyttää kyllä melkein oikealta. Suu on pehmeä, hahmo näyttää notkuvalta teiniltä tai vauvalta. Uskonnonvihkoonsa hän oli piirtänyt Jumalan: ison joustavan hahmon, jolla oli molemmissa käsissä jonglöörin temppupallot. Jumalan kädet ja vartalo olivat taipuisat, luuttoman notkeat, kuin intialaisella tanssijalla. - Hän hämmästyttää minua, esikoinen. Hän piirtää, muotoilee, leikkaa ja liimaa suvereenisti, nopeasti, katsomatta juurikaan työtä kun tekee, sitten se on valmis ja hän lähtee pois.

Keskimmäinen on se ahkerin piirtäjä, usein kuvissa on häkkimäisiä karsinoita, joissa on kaksi sänkitukkaista pikkuista, hän itse ja kuopus. Kuopus piirtää erivärisillä kynillä karttoja, joissa kynänjäljet ovat teitä. Valtavasti teitä.