elokuva

A no hablas con dias. Pero pronto porque?! Esta locos. Espanjan kielessä rytmi ja äänteet ovat suussa sulavia. Ah. Kieli jää soimaan ja tekisi niin mieli puhua, vaikken osaakaan, mutta puhua vaan, rytmikästä "espanjaa". Volver oli minusta selkeä Almodovarin elokuvaksi, ja taas niin humoristinen. Ja aina tomaatit ovat tärkeässä osassa, tässäkin haettiin tuoreita tomaatteja torilta ja tehtiin lounasta kolmellekymmenelle. Naisia H:n partaalla-elokuvassa tehtiin tomaateista mehua yleiskoneella ja siitä juomia. Verenpunaista. Naisten solidaarisuutta, tuttujen ja tuntemattomien kesken. Yhtäkkiä tuli ajatus, että vain mies voi tehdä tällaisen elokuvan naisista. Onko se niin? Naiset A:n elokuvissa pyörittävät kaikkea. Miehet ovat pettäjiä, sivuhenkilöitä, luusereita. Mutta elokuvien naiset rakastavat heitä ja sietävät heitä pitkälle. Ovathan nämä fiktiota ja jotenkin äärimmäisyyksiin vietyjä, mutta tunnistan kyllä "naiseuden" kuvan niistä, ja minusta kuva on ihaileva, imarteleva.

Elokuvan katsominen tai kirjan lukeminen on hämärään menemistä tai sitten keinumista. Keinumista hämärässä tupakka suussa. Keinut. Maa allasi liikkuu. Ilmavirta pyyhkii kasvoja ja tuhkaa tippuu syliin. Sinusta näkyy käsi ja palava savuke, hämärässä. Tai keinunta kuin hevosen mahan alla, kun se laukkaa, etujalat ja takajalat tulevat yhteen ja erkanevat. Jos satula olisikin luiskahtanut mahan alle... tai sateessa autossa, kun pisarat valuvat viistosti alas ikkunaa. Maisema ulkona näyttää trikkikuvalta. Lavasteelta, jota joku pitelee.

Kun elokuvan katsottuaan tulee kotiin, avaimia ei ole. Itse on vielä elokuvan maailmassa, sitä koputtaa ikkunaan, oveen, koska ovikelloa ei voi soittaa, lapset heräävät keskellä yötä. Ei vastausta. Huomaa miten ruma ovikoriste on: ruusunmarjat siinä ovat mustia, kurttuisia, sitä heittää sen ojaan ja nojaa seinään. Talon seinä on lämmin.