Viiniä, kypsiä kirsikkatomaatteja, avokadoja, näistä haaveilen kun istun keittiössä lukemassa kirjaa. Kreikkalaisittain marinoitua kalaa, uppopaistettua taimenta ja rakuunaa... Kun otan puhdasta pyykkiä koneesta, maahan rapisee kuulapyssyn kuulia. Mitä kaikkea meihin tarttuu ympäriltä. Kurlaan kylmällä kahvilla, päivälläkin on pimeä kun sataa. Osoittakaa rikos tai luovuttakaa ruumis! Illalla lapset harhailevat eksyvinä huoneessa, kädessä aarrekartta, se rapisee, se on seitinohutta paperia. He tarrautuvat vain paperiin, eivät osaa yhdistää kuvaa ja ympäristöä. Ilmeet ovat kysyvät, ummet silmissä. Kartta on heille lupaus, elämä labyrintti. Ulkona sataa, roolini Eero-koiran äitinä loppui (se on jo viety teurastamolle).

Ajelin eilen kotiin kaupasta keskimmäisen kanssa romanttisessa kelissä. Sumua, pimenevä ilta, katuvalot, autojen hehkuvat perävalot, radiosta tuli ranskalaista chansonia, tuulilasinpyyhkimet pyyhkivät tihkua. Ehkä romanttisin hetki koskaan. Samaan aikaan kontiaiset valmistautuivat yöpuulle. Kuuntelivat maan sykettä, naapurien iltatouhuja, vaahteranlehden leijailua ja tömähdystä maahan. Kontiaislapsi haluaisi nousta katsomaan maan pinnalle, mutta isä sanoo, ei kannata, se oli vain vaahteranlehti.

Vastahakoisen voi vietellä unessa.