Päänsärky, flunssa, ja lapsivieraat tulossa illalla synttäreille. Keine gute Vision. Tänään värjöttelin päiväkodin pihalla tunnin, koska keskimmäinen harjoittelee, kylmää ja kosteaa, kylmää, märkää, synkkää, kosteaa, jäätävää, hyhmäistä, kuraa, lätäköissä ruskeaa vettä, tuulta, sadepisarat lyövät yhä kovemmin. Tihkuvat takista läpi. En halua valittaa, mutta koska on tarkoitus mennä sisälle, kysyn taas. Ulkona olo on lyijyistä tuskaa, tummat pilvet litistävät rakennuksen ja puut horisonttiin. Nyt puuttuu se vihoviimeinen puistomotivaatiokin: saan D-vitamiinia. Lapset harhailevat naamoissaan kuraroiskeita. Mainio juttu seisoa siinä alkavassa flunssassa. Kaikki tämä vain altistuksen takia. Tietty määrä (villi)ihmisten seuraa tekee lapselle hyvää, karaisee. Totinen kuusivuotias poika seisoo oven vieressä ja sanoo minulle: Älä unohda. Kolmas maailmansota voi syttyä jo huomenna. Muutenkin on jo surkea olo, kidutus jatkuu. Täytyy jonottaa rauhassa. Sisään meno kestää puoli tuntia, se toteutetaan asteittain. Kaikki on alijäähtynyttä.


Koska mä saan sen lammaksen?, kysyy lapsi kun lähdemme kotiin. Hänellä on visio valkeasta, pehmeästä, oikeasta lampaasta. Mäkin haluaisin sellaisen.