Kirjoittamista kiihdyttävät kriisit ja turhaumat, minulla. Entä jos olen raukean onnellinen, kuten nyt? Kiitollinen vain siitä, että on olemassa. Onko kirjoittaminen kuitenkin vain ekstraa? Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin ajattelen, että se voisi olla ekstraa. Ei - se on olemista. Mielenlaatuni vain on nyt harvinaisen tasainen ja seesteinen - alkuviikon myllerryksen jälkeen hoidin kaikki muutkin asiat, mitkä vaativat hoitamista. (Nyt olen entistä tyytyväisempi ja seesteisempi.) Hyödynsin tätä järkevää olotilaa (laskujen maksamiseen, kuravaatteiden järjestelmälliseen huoltoon ja kuivatukseen, pienten lapasten tallella pitämiseen, pakastimen korjaamiseen, kirjainten opettamiseen lapselle, peliemäntänä toimimiseen, roudarina olemiseen, makaronilaatikon tekemiseen (johon mausteeksi laitoin vahingossa mesiangervoa meiramin tilalla - pikantti maku), reppujen pakkaamiseen, eväiden valmistamiseen, kuulumisten kertomiseen, aikataulujen järjestämiseen, kunnollisen elinympäristön kehittämiseen legotalon asukkaille) ja säästää kirjoittamista siihen, kun aivoissa virtaa enemmän...

Istuskelen sohvalla ja katselen viirivehkojen kukkien valkoisia suojuslehtiä, jotka ovat kuin kuperia kämmeniä kukintojen suojana. Toisinaan kukintoihin ilmestyy vesipisaroita. Kyyneleitä. Vehkoja on kokonainen pitkä kukkapöydällinen ja ne ovat todella vehmaita, koska ne ovat olleet parvekkeella viime viikonloppuun ensimmäisiin yöpakkasiin saakka. Vihreä on tummaa vihreää ja valkoinen kirkasta.

Ok, tämä oli testi. Menen nukkumaan.