muistoja

Kirjoittajapajassa mietimme mikä on kaunein suomen sana. No, ehdotukseni oli "viheriä".. Eräs ehdotus kauneimmaksi sanaksi oli "ajaa".. ja tämä toi mieleeni heti koiran, nimeltä Aika, hän oli valkea, saksanpaimenkoiramainen, ja tapasimme Hampurissa, kun olin Saksassa matkalla, ja yöpymässä Meiken luona, (au-pair-kaverini). Istuskelimme iltapäivällä puistossa, jossa oli paljon ihmisiä, ja yhdellä seurueessa oli koira, nimeltään Aika. He eivät tienneet Ajasta kaikkea. Luin silloin Thomas Mannin Der Tod in Venedig-kirjaa ja kysyin siinä olevia vanhahtavia sanoja heiltä, mitä ne merkitsevät. Solidaarisuus lisi koko ajan, sanoja toisteltiin, ihmisiä kerääntyi lisää ympärille, kaikki jäivät niille sijoilleen, miettimään, mykiksi, niin, jotain, sellaista, vaikea sanoa, mitä, päitä raavittiin. Kirja ojennettiin minulle takaisin. Aika, luonnottoman valkea, oli vakava, uskollinen, juoksi kepin perässä. Puistoviikonlopun jälkeen menin viikoksi keskiajalle, elämään hirssipuurolla ja nukkumaan lampaantaljalla, nimeni keskiajalla oli Minna Mutig. Leirillä oli 30 suurkaupungin lasta, joille luonnossa oleminen jo yksinään oli elämys. Läheisessä lammessa kurnuttivat sammakot, vieressä oli puutarha, josta haimme yrttejä ruokiin, ruuat tehtiin nuotiolla. Oloihin tottui nopeasti, sen viikon jälkeen paluu yhteiskuntaan, ensimmäinen käynti sikäläisessä tavallisessa ruokakaupassa oli järisyttävä: miten kirkkaat, inhottavan häikäisevät valot! Tuskin pystyin hahmottamaan sitä tavarapaljoutta, kaikkia niitä pieniä värikkäitä ja somia pakkauksia - mitä ne ovat! Miten tämä kaikki on järjestetty...