Tyttö istuu pöydän ääressä edessään valkoinen paperi, kädessään lyijykynä. Hän katsoo eteenpäin. Hän vie kynän terän lähelle oikeata silmäänsä. Työntää sen silmän sisään, sitten toisen. Silmät puhkeavat, hyytelömäinen neste valuu poskille. Tyttö miettii isoa valkoista kalaa, joka pyydettiin. Ruho oli valtava, se täytti koko pihan. Sen liha oli pehmeää, irtoili ruodoista valkeina hiutaleina, suli sormissa. Äiti katsoi tyttöä ja sanoi: - Sinä tulit takaisin.
Huone on täynnä lapsia, kolahteluja, yskähtelyä. Lapsi istuu ja tekee työtä nopeasti, liukuhihnalla, keskittyneenä. Silmä, käsi, osa, paikalleen, silmä, käsi, osa. Odotan, että hän näkisi minut. - Jätä se, ei se ole tärkeätä, sanon. Häpeän sanojani. Lapsi nousee vastahakoisesti, kuin velvollisuudesta.
2 comments:
Kummallinen juttu.
Vaikka mitä sattuisi, niin äiti palauttaa asiat hyväksi.
Sillä tyttö tekee aika vaarallisen tempun, kun työntää kynän toiseen silmään ja sitten vielä toiseen.
Tuntuu kuin tyttö kohtaisi siten jotain kummallista. Äiti, joka tukee tämän tarinan lasta (ei oikeaa) ja osaa korjata vääriä ja outoja yrityksiä - tuhoavalta vaikuttavaa ennen näkemätöntä luovuutta salliva.
Aivan kuin "sinä tulit takaisin" päitisi vaikka mitä tekisi.
Kiitos kommentista, mukava kun kävit.
Post a Comment