Kosken yli menee köysi, joka olisi katkaistava.
Se on punottu ja vahva.
Nirhaan sitä terävää kivensyrjää vasten, kylmä vesipyörre kiven ympärillä hipaisee käsiäni.
Köysi on minun asettamani, sain vain vähän apua toiselta puolelta.
En halua katkaista sitä.
Mutta on pakko.
Kuka tahansa voi mennä yli - vanhainkodiltakin on jo kyselty. Teräsvaarit haluaisivat yrittää. Viimeksi yli meni viisivuotias poika. Sitä ennen viisi miestä: hammaslääketieteen dosentti, maanparantaja, välinehuoltaja, mallikonepuuseppä ja teologi. Neljä naista: suurpetotutkija, kotiäiti, intendentti ja catering-yrittäjä. Kukaan ei ole tullut takaisin.
Köysi vie sinne.
4 comments:
Kuoleman köysi. Kuulostaa kolkolta. Mistähän tässä on kysymys?
Oi, en ajatellut kuolemaa, vaaraa ehkä. Tai en oikeastaan vaaraakaan... viehtymystä, moraalia, ehkä. Tällainen outo pikku tarina.
Kiitos, luin uudemman kerran ja teksti avautuikin aivan erilaisena. :)
Tämä on mielenkiintoinen. Piti lukea oikein monta kertaa. Kaikki nuo ihmiset...mihin ansaan he olivat jääneet?!
Tästä tulee itsellekin sellainen olo, että pitää tarkastaa mihin paikkaan on kiinnittänyt köytensä :)
Post a Comment