puhetta

Kävelemme tien viertä, kaksivuotias rattaissa. Hän varmistaa vielä: En haluu ojaan. Aivan kuin muka olisi mahdollista, että työntäisin rattaat ja hänet ojaan. On hauska, kun mukana on koko ajan pikkuihmisiä, jotka näkevät asiat toisin. Naapurin lumilapio on nojannut koko talven seinään samassa kohdassa. Joka ikinen kerta kun menemme sen ohi, kuopus on haltioissaan: Hapio! On! Aivan kun näkisi Messiaan, pelastuksen ihmiskunnalle siinä oranssissa lapiossa. Tänään nelivuotias pysähtyi kun pyöräilimme puistoon ja sanoi huolestuneena: Äiti, kuulin mahastani ääniä.
Ylipäätään hämmästelen, miten nopeasti kaksivuotias lapsi oppii kieltä. Aivan äskettäin hän puhui sanoja, nyt lauseita. Viikonloppuna hän sanoi: Kukaan ei hakkaa märkiä puita. Sen mikä ennen hänen kanssaan oli rauhallinen mietiskelykävelyretki, on pulinaa alusta loppuun asti: Mikä tossa hon? Mitä lukee toolla? Vee, koo, pee... Mihin mennään me? Mikä mimi mulla on? Mikä äiti mimi on? Mikä mimi isi on? Mikä mimi poja on? Tulee kesä. Joo, niin. Hyvä. Tämä olla jirkki? Nuna mennä. Heti. Missä ovi? Missä asuu Essi? Me kerkee mennä. On mulla pynkä. (kylmä) Ei haluu tota.

Huvittavaa on myös se, kun kaksivuotias käyttää auktorisoitua kieltä, hän arvottaa: kun kerron hänelle, että näin ja näin tehdään, hän vastaa: Hyvä. Lisäksi hän käskyttää: Hillaa, äiti! Ja huomauttelee: Äiti jankkaa!

Anyway, olisikohan sopiva hetki jatkaa kirjoittamista taas pienen luovan tauon jälkeen. Tehtävänä olisi (yhtenä monista) tehdä tarina aloittaen keskeisestä lauseesta. Heti tulee mieleen muutama:
- Pidätkö jäätelöstä? (Joka kuulemma tarkoittaa Pidätkö seksistä? ja joka on sen takia maailman turhin kysymys)
- Rakastatko minua? (olisko sekin turha?)
- Selvää kuskia ei löytynyt.
- Hänen koiransa oli kytketty kaupan eteen.
- äidistä vaimoksi, siskosta rakastajattareksi, 37 sekuntia

Vai onko niin, että kaikkein eniten rakastan valkoista paperia, sitä, kun kaikki on vasta ideointivaiheessa. Kaikki mahdollisuudet ovat auki.