Onnea ja voimia poikakodin pyörittämiseen

Otsikon teksti oli yhdessä joulukortissa. Kolme poikaa tuntuu joskus paljolta. Isolta määrältä poikia siis, mies vielä lisäksi. Minun harteilleni jää naisellisuuden esille tuominen. (Ystäväni näki pöydällä Glorian Koti- lehden ja nauroi: Varsinainen Glorian Koti-tilaaja! Ha-ha-ha-haa!) Ja tämä oli minusta (ja luulen, että hänestäkin) kohteliaisuus. Ehkä nauroimme siksi, että lehden kannessa oli Uudet mullistavat selluliittivoiteet-otsikko.

Tai ehkä kaikki johtuu siitä, että koen olevani niin kaukana Gloria-lehden luomasta naiskuvasta. En tunnista sen perusteella itseäni naiseksi. Vaikka pidän itseäni kauniina ja olen tyytyväinen.

Tähän teemaan liittyen koin kerran järkytyksen, kun (ehkä noin kymmenen kiloa sitten) tuttavani sanoi, että "Olet niin hoikka. Minun mieheni pitää minusta sellaisena kuin olen." Oh dear. Kai nainen voi olla hoikka omasta halustaan, sattuman, geenien tai elämäntapojensa takia. Outoa ajatella ensin, että mies vaatisi. Hmm, monet "miesten vaatimukset" ovat ehkä naisten omassa päässä. Eikä siinäkään minusta mitään vikaa ole, että haluaa (omasta tahdostaan) miellyttää rakastaan.

Elän yksin naisena neljän miehen kanssa... miten paljon testosteronia onkaan ilmassa sitten kun pojat ovat murrosiässä ja sen ohi. Millainen vastuu minulle onkaan, äidin kuva tulee olemaan pojille aina merkityksellinen. Parempi olla ajattelematta tätä liikaa. Kun pojat alkavat seurustella ja vakiintua, luvut tasoittuvat. Itse asiassa pojat puhuvat usein tulevaisuudesta. Saamme kuulemma hoitaa heidän lapsiaan aina kun he tarvitsevat lapsenvahtia. Keskimmäinen visioi vievänsä meidän vanhuksina usein metsäkävelylle, ja auttavansa meitä puunjuurien yli.

Tulevaisuus näyttää lupaavalta. Tänään pitkän automatkan jälkeen ajattelin kyllä sitä, että milloin ne kissanpäivät alkavat. Vauvaiät ovat ohi, raskaat valvomiset, koliikit, konttauskypärävaiheet, jne. Nyt piti alkaa kissanpäivät, mutta meno vaan kiihtyy, kun lapset ovat 6-, 4- ja 2-vuotiaat. Ennen ryömittiin, nyt juostaan.