Menen puoli kuudelta illalla lepäämään, lapset katsovat lastenohjelmia, tuttiritaria, joka on suosikkini. Aikuinen mies ratsailla, ja hänellä on joskus kolmekin eriväristä tuttia yhtäaikaa suussa. Hän puhuu suoraan, mitä te siellä oikein luulette?

Joku sirisee, mietin, alkoiko mies paistaa jotakin pihviä. Sähköjuna, keksin lopulta, melkein unessa. Pimeässä pehmeä sänky on niin ihana, etten malta nukahtaa. Enkä voisikaan nukahtaa, koska lapset alkavat huutaa olohuoneesta: Äiti, sun lempiohjelma tulee! Äiti, lempiohjelma! Äiti, lempiohme!

Istumme iltapalapöydässä, mies sanoo, kuuletteko, hälytysajoneuvon ääni, sitten hän haukottelee niin leveästi, että mietin, mikä kasvis hänen suuhunsa mahtuisi. Munakoiso, ehkä. Keskimmäinen pullauttaa pippelin ulos housuista ja sanoo keksineensä oivan tavan pissata, pippeli lepää housunreunan päällä.

Syksyn ajelehdin, omissa ajatuksissani, ruoka-ajan tullen mietin, että ei, miten sellainen kesytetään. Nyt on kaikki asettunut talveksi, laitan hyvää ruokaa, lasagnea, josta lapset pitävät, itse tehtyä salaatinkastiketta, ja tosiaan, miksemme voisi ottaa aina välillä pari palaa suklaatakin. Viivymme ruokapöydässä, illalla pelaamme Afrikan tähteä - ok, vielä yksi peli, ja rahaa ei kande kerätä, koska rosvo vie kuitenkin kaiken. Esikoinen, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, on kehittynyt pelaamisessa: hän jaksaa edetä suurinpiirtein nopan lukemien tahtiin. Viikonloppuisin uimme tai luistelemme, sen jälkeen syömme pizzaa. Lauantaina katselin poikien hyönteismäisine tärisevine tikkujalkoineen jäällä. Keskimmäinen pysytteli paikoillaan, eteni millimetri toisensa jälkeen, ja tasapaino säilyi. Esikoinen otti vauhtia, lopulta jalat levisivät milloin mihinkin suuntaan.

Tuntuu niin hyvältä, kellun ajatuksessa, että aikaa on. Mihinkään ei ole kiire. (Romaanin voi kirjoittaa 21 päivässä.) Tämän hetken ulkopuolella on kaikenlaista, mutta haluan olla nyt juuri tässä.

Tänä aamuna katsastutamme autoa, jäinen auto nousee ylös hallissa. Se on täynnä karkkipapereita, lasten rukkasia, Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Onneksi siisteyspisteitä ei anneta. Me syömme keksejä ja juomme mehua ja kahvia, miten hyvä hetki. Kotimatkalla kaupan parkkipaikalla odottaa vielä palkinto, täyspotti: poliisiauto parkkeeraa viereemme. Autosta nousee kaksi poliisia, tummansinisten asujen selässä erottuu kirkkaasti POLIISI. Tuijotamme heitä herkeämättä. Harvoin näkee näin läheltä, henkäisevät pojat. Toinen poliiseista puhuu kännykkään, kuuntelee tärkeitä viestejä rikollisista. Toinen tupakoi. Meillä on etuistuin täynnä tavaraa, vetolaukkusarja, ynnä muuta, kaikki vielä muovikääreissään. Toinen poliiseista menee ohi ja vilkaisee kasaa etupenkillä - mikä siinä on, tulee mieleen stolen property. Rikoksia on olemassa jo poliisien takia.

Kotiin ajettaessa keskimmäinen sanoo haluavansa isona katusoittajaksi. Hän sanoo toivovansa, että meistä kaikista, koko perheestä, tulisi tulevaisuudessa katusoittajia.