paskaa (epähienosti sanottu, mutta kuitenkin)

Lumoavan hieno talviaamu. Alakuloinen olotilani hälveni hiukan kun 77-vuotias puistotäti näytti sydämenmuotoista kuumavesipulloa, jonka hän oli laittanut karvalakin sisälle, sillä lämmittämällä hän saa isojen puisten lelulaatioiden munalukot auki näin pakkasella. Konstit on monet, sanoi emäntä, kun kissalla pöytää pyyhki, hän sanoi. Tämä sai hyvälle tuulelle, hälvensi miltei senkin huolen ja murheen, että mitä merkitystä on kirjan kirjoittamisella. Erilaisten äänten kuuluville saaminen, mutta miksi minun pitäisi kuulla oma ääneni kansien välissä. Miksi nähdä kaikki se vaiva, ilmeentääkseen omaa positiotaan ja persoonaansa maailmassa, vaikka se omanlainen, erityinen ja erikoinen olisikin. Miksi se pitäisi jakaa kaikkien lukevien kanssa? Oman persoonan kautta kirjoittaminen, sen totuudessa pysyminen, on hankalaa, työlästä toteuttaa, edes puolittaisesti (nyt puhuu Zadie Smith).

Ei tälle ole vastausta, sen enempää kuin sille, miksi lapsia hankitaan ja kasvatetaan. Ei kai vanhuuden turvaksi, eikä siksi, että heistä tulisi kunnollisia aikuisia. Lasten kanssa eläminen on tapa olla maailmassa, elämistä, mahdollisuuksien antamista. En vastustakaan kirjoittamista, rakastan sitä. Mitä oikein vastustan? Kenelle ja miksi sitten kirjoitan, jos en halua antaa tekstejäni luettavaksi?

Nyt tulee orava alas runkoa, pudottaa tullessaan kevyttä lunta maahan. Niitä on kaksi, ei, kolme! Eläimet eivät koskaan viihdy kauaa lähekkäin (halailemassa), ne säntäilevät koko ajan, leikkivät, säpsähtävät heti erilleen, jos osuvat nenäkkäin rungolla.

Ehkä tavoittelen sellaista tilaa, josta lukijat on eliminoitu, jossa on vain teksti, oma luomus. En ole kiinnostunut mistään muusta, ja minulle on sama, mitä tekstille tapahtuu, kun se on valmis, kuka sitä lukee, jne.

Viime viikonloppuna katsoin Lars von Trieristä kertovan ohjelman (doc.point tai joku vastaava), jossa Lars kertoi, että näyttelijä on parhaimmillaan, jos joutuu näyttelemään jotakin, mikä on näytteljän omasta mielestä paskaa. Tätä voisi joskus hyödyntää huumorikirjoittamisessa, tv-sketseissä tai muissa, missä "aivot jätetään narikkaan", tai no, ei ehkä aivoja, mutta jokin osa itsekritiikistä ja kontrollista.

Viime päivien masentuneeseen olotilaan johti sekin, että tietokoneen cd-asema hajosi taas. Takuuaika on juuri mennyt ohi. Soittelin taas Acerin huoltoon Jannelle, alamme olla jo tuttuja. Acer on paska kone, kun ostaa halpaa, niin tietää mitä saa. Se työ, minkä Acerin tehtaalla pikku kiinalaisten olisi pitänyt tehdä, joudun tekemään nyt minä. Ja jos komponentti on paska, niin se on paska, ei siitä hyvää ja laadukasta enää jälkeenpäin saa millään tekemisellä. Kaikki vapaa-aikani menee koneen huoltamiseen ja ylläpitoon, johonkin saakelin nörtteilyyn.

Mutta, mitenkähän paljon siihen, että valitsimme tämän asunnon kodiksemme vaikutti se, että mänty, takapihalla, keittiön ja parvekkeen ikkunan takana oleva iso mänty, ojentelee oksiaan ilmavasti juuri katseen tasolla. Tummanvihreät neulaset, niiden päällä valkea lumi, auringonvalo punaruskealla rungolla ja ennenkaikkea muodot, sirojen oksien muodostama tila. Enemmän pitäisi ajatella puitten lehvästöjä. Ja entä yhtenäinen valkoinen lumipeite, mikä nyt on naapurin katolla. Sen huokoisan, elävän epätasaisen pinnan näkee täältä asti. Pinta näyttää pehmeältä, ja se on sitä, koska lumi on pakkaslunta. Missä vaiheessa se muuttuu kovaksi kuoreksi, jonka alla on pehmeää, kuten patongissa? Aidon ranskalaisen leipomisohjeen mukaan, kuori niin kova, että se rikkoo ikenet, mutta sisus suloisen pehmeä.

Blogianikin mietin, minulle blogi on jonkinlainen muistikirja, koekenttä. En oikeastaan halua kertoa itsestäni kovin paljoa tai pitää päiväkirjaa. Ei sillä, etteikö elämäni olisi mielenkiintoista, on se, absurdia ja kiehtovaa. Totuudenmukaisuudessa en pysy, enkä halua tehdä mitään paljastuksia, yksinkertaisesti siis kokeilen blogissa kirjoittamista, minkälaista tahansa. Ehkä Hetket on laboratorio, jossa hullu Einstein puhuu sekavia tai liian järkeviä. On niin rasittavaa yrittää olla järkevä ja sovinnainen. Ehkä blogista ajan kanssa kehittyy sellainen kuin kehittyy.