Wednesday, January 24, 2007
Lammas lumessa
Se menee ja se menee, kiitollisena, niin kuin aina. Ehkä tulee jossakin vastaan joku, mutta ei se haluaisi kenenkään tulevan perässä tai huomaavan jälkiä. Se tekee nämä jäljet itsestään, eikä niitä kenenkään tarvitse seurata. Ei se itsekään niitä seuraa, ajattele, että ai, tästä on lammas mennyt, mihinkähän se on ollut matkalla. Toisinaan se tekee poteron, kohtaa lähimmäisen, jää paikalleen. Seuraa välillä muiden uomia lumessa, mikä ettei, vähän kiinnostaa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Tämmöistä elämä on talvella, taapertelemista, toppatakki päällä - jotenkin tuntuu että vain jalat liikkuu niinkuin jossain piirretyssä.
Kiitos kommentista. Palataan asiaan.
Lammas tuo minulle mieleen aina jotain hyvää, lämmintä, kotoista. Semmoista aistin tuosta kirjoituksestakin. Eläimien ykkönen.
Muistan aina kun meille hankittiin hevonen ja kuinka se ikävöi kovasti. Isä keksi hankkia seuraksi lampaan. Kuinka hyvin ne viihtyivät keskenään. Ja sitten tuli pieniä karitsoita, ja se pienin ja heiveröinen, sitä isä joutui syöttämään tuttipullosta. Ja sitten senkin kun meillä oli lammas pellolla mukana kuin toisilla koira. Tai sen kun lammas lähti koiran kanssa lenkille, siellä ne painelivat saaren raitilla kuin parhaimmat kaverukset. Silloin kirjoitin: "Eri laji, eri rotu, erilaiset geenit, villat ja häntävärkit. Silti Ystäviä!" Siinä meille oppimista koko ihmiskunnalle.
Post a Comment