On edelleen lämmin. Me vietämme rauhallista kesää. Naapuruston lapset juoksevat vapaasti ulkona, leikkivät kymmentä tikkua laudalla. Kaikki sujuu. Lapsia juoksee joka puolella, ihan kuin ennen vanhaan. Huudot kaikuvat: Anna nähty! Iida nähty! Keinussa joku keinuu korkealle. Minuun tarttuvat ohimennen tutut ja vieraammatkin tahmeat pikku sormet ja minulle sanotaan sanoja, jotka eivät ole vielä sanoja. Ymmärrän niitä. Mutta samalla harmittaa. Kirjallisuustieteelliset teoriat - se, että tiedän niistä niin kovin vähän. Ja se, etten ehdi lukea tarpeeksi. Molemmista olisi niin paljon hyötyä kirjoittamiselleni. Harmittelen, mitä kaikkea jo osaisin, jos olisin ryhtynyt opiskelemaan kirjallisuutta - mutta ei, onnistuin lahjakkaasti väistelemään kirjoittamista ja kirjallisuuden opiskelua pitkään (vaikka se oli ajoittain todella vaikeaa), ja toisinaan jopa ajattelin, että en voi opiskella kirjallisuutta, koska se on jotenkin liian "lähellä" minua itseäni. (?)
On kauheata jossitella tyyliin: jos olisin sitä ja tätä, olisin varmasti jo vaikka mitä. En tiedä, mitenkähän tämän harmin kääntäisi voitoksi?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Minulla on samaa jossittelua, vaikka sitä kirjallisuutta aloinkin aikoinaan opiskella. ;)
Olisiko sinulle mahdollista avoin yliopisto tai etäkurssit? Kirjallisuus on ollut aina siitä kiitollinen oppiala, että sitä pystyy pitkälti kotoakäsin suorittamaan. Itse en koskaan liiemmin fyysisesti yliopistolla viihtynyt. Suoritin paljon isoina kirjatentteinä, esseinä ym. - vaikka se ehkä niin oli monasti työläämpää kuin luennot ja harjoituskurssit. Nykyään voi netitsekin tehdä paljon. Se on jotenkin kovin lohdullista, jos ajankäyttö, välimatka tms. on rajoitteena. :)
Vaikka siten voi lohduttautua ehkä, että todellisuudessa tuntuu että ainakin minun tuntemistani kirjallisuuden opiskelijoista monet sanovat, että alan opiskelusta on seurannut enemmän jarrua kuin kaasua.Monen on ollut opiskeltava itsensä uudelleen kaiken sen suuren kirjallisuuden lukemisen päälle. JA niin minulle on sanottu, vaikka en siitä mitään tiedä, että kirjallisuutta opiskelemalla ei opi kirjoittamaan.
Teoria on teoriaa, ja sekin on tarpeen. Mutta sekään ei ole kaikki. Eräs runoilijaystäväni sanoi joskus lehden haastattelussa, että ensin opit piti hallita ja sitten niistä piti päästää irti. Uskon siihen. Itse imin oppia kirjoittajakoulussa kolme vuotta ja nyt pyrin unohtamaan aktiivisesti, miten kirjoitetaan hyvä runo. Se ei vie arvoa siltä, että minulle on opetettu tärkeitä asioita ja että koen oppineeni lähes kaiken juuri siellä. Miksi sitten unohtaa? Liika tieto voi myös pidätellä, niin ajattelen.
Kirjoita vain. Nauti siitä. Älä mieti mikä on kirjoittamiselle hyväksi. Kirjoita vain. Se on kirjoittamiselle hyväksi!
Tajusin sen itse kirjoituskilpailujen yhteydessä. Edes niiden voittaminen ei ollut niin tärkeää, vaikka arvostan voittojani. Kirjoittaminen taas on.
(Ja hei, nämä on nyt sitten vain minun mielipiteitä eikä mitään ehdottomia totuuksia. ) Mielenkiintoinen aihe, itsekin jossittelin aiemmin.
Post a Comment