Käännä paskamainen kohtelu voitoksesi-tarina

Tarina liittyy siis talvitarinablogiin.

*

Vittu saatana. Sora rapisi auton renkaiden alla, kun isä käänsi autoa Toivakan kirkon pihasta takaisin maantielle. Toivoni oli juuri viety, kaikki pilattu. Äiti oli sulkenut suunsa sanottuaan: Tänään ollaan illalla kaikki kotona. Se oli vastaus ilmassa leijuvaan kysymykseen, saanko mennä illalla bileisiin.

Tietämättömyys vastauksesta oli tehnyt päivästä kevyen, toiveikkaan, auringonkeltaisen. Auto vei minua poispäin tuosta mielentilasta, kohti ei-mitään. Kirkon sisälle oli valo siivilöitynyt ohuina säteinä seinien raoista, kuin lasersäteet. Ne olivat osuneet minuunkin. Ulkona taas oli julkean kirkasta, kaikille samaa.

Auto vei minua poispäin, pois toivosta. Kirkossa oli ollut erikoinen puinen alttaritaulu, jota kävimme katsomassa, hippijeesus. Se oli kaunis. Enkä minä en ole sitä ihmistyyppiä, joka masentuu ja jää tuleen makaamaan. En koskaan, toistan, en koskaan jää tuleen makaamaan. Otin laukusta mustekynän.

Isoisän kanssa takapenkillä katselimme kilvan horsmaisia peltoja. Autoradiosta tuli jotakin tasaista iskelmää (panomusiikkia, ajattelin, koska olin niin vihainen). Aloin nyyhkyttää. Äiti kääntyi taaksepäin, katsoi minua. Nostin käteni hänen eteensä.

- Mitä käsissäsi on? äiti kysyi.
- Nämä ilmestyivät kirkossa, nyyhkytin. Kun katsoin alttaritaulua.

Käteni olivat kalvakansiniset, täynnä juovia.

- Herranjumala, äiti sanoi ja laittoi kätensä suun eteen.
- Johdata heitä, johdata perhettäsi, minulle sanottiin, minä vastasin.