Muistoja

Valkoiset hanget joka puolella, puitten varjot menevät tien yli. Autossa tulee epätodellinen olo, vaikka takapenkillä on tuttu tappelu. Eväät leviävät pitkin poikin, Kyllä pojat ovat yleensä aika rauhallisia, sanoin lapsenvahdille viime viikolla ja suljin oven. Omatunto soimasi jo ovella, miten edes kehtaan sanoa niin. Joo joo, niin niin, ihanko totta?

Autossa ajelen vasemmalla kädellä, kun oikea on paketissa venähtäneen sormen takia. Paketoin sen aamulla kotona itse ilmastointiteipillä ja laitoin lastaksi autoradan osan. Toimii hyvin, aina kun vaihdan vaihdetta, kämmen tarttuu vaihdetankoon kiinni. Tauolla autossa kun pysähdymme, leikimme ja ojennan käden taakse, kättelen poikia robottikädellä. Nuorin purskahtaa itkuun, hän luuli, että käsi on noidan käsi.

Kuuntelemme discorokkia, sitten pehmeää heviä, tuttuja lauluja, hyvää musaa. Muistelen parhaan ystäväni häitä Lapualla, kauneimpia missä olen ollut. Sulhasen ja morsiamen lauluesitys, jossa sulhanen ei tiennyt missä kohtaa hänen osuutensa alkoi, orkesteri soitti intron aina vain uudelleen, oli muodostettava huulilla sana Nyt, mutta ei, hän ei päässyt mukaan, kaikkien hartiat rentoutuivat taas, ja odottivat uutta kohtaa, orkesterin jäsenet vilkaisivat taas toisiaan. Mutta hän oli niin rohkea, ja pääsi lopulta mukaan. Muistan, miten pöydässä oli lappu, jossa luki: Tämä hetki on varattu teille ilon ja onnen huomaamiseen. Olin niin onnellinen parhaan ystäväni puolesta. Samana kesäyönä kiertelimme isältä lainatulla autolla pitkin tuttuja maisemia, jokivarsia, pääskyjen lennellessä.

Saman tien muistan myös lämpimimmät hautajaiset, tätini, joka oli minulle kuin toinen äiti. Näen serkkujeni toisensa jälkeen nousevan puhumaan, koska he haluavat. Täti oli heillekin kuin äiti. Kaikki on lämmintä, mistään ei ole epäilystäkään, enkä usko, etteikö kuollutkin olisi läsnä.

Mietin tällaisia matkalla lapsuudenkotiini. Tänne päästessä vastaan tulee kahvin tuoksu. Kohta katselemme jo vanhoja valokuvia kaksikymmenluvulta, joissa on isoisäni ensimmäisen vaimonsa kanssa, sylissään tätini Maija. Olen tiennyt aina tästä avioliitosta, mutta en ole koskaan nähnyt kuvaa. Katson isoisäni ilmettä, hän on rauhallinen, hymyilevä nuori mies, ylpeä omasta lapsesta, vuoden vanha lapsi on hänen sylissään. Vielä vähän vanhempi kuva, isoisoisästä ja hänen perheestään, jo aikuisista lapsista, he seisovat sen talon edessä, josta kirjoitin kerran tarinan kahdesta siskoksesta. Tutut talot ja paikat, sata vuotta sitten. Nämä kasvot näen kaikki koolla ensimmäisen kerran vasta nyt. Valokuvista, jotka löytyivät äskettäin. Isoisäni on otattanut Seinäjoella valokuvan, ja lahjoittanut sen jollekulle, kirjoittaen taakse Muistoksi Sinulle.