täyttymys

Minun on saatava kahvia, että kykenen pysymään täpötäydessä marketissa tolpillani. Keskimmäinen kokee itsensä invalidiksi, hän sai kaksi pientä aamulla naarmua käteensä, ja hän pitää kättään ilmassa koko kauppareissun ajan, hanskattomana, varoo koskemasta kädellä mitään. Hän vaatii keksejä ja suklaata toipumiseen, muuten hän ei kestä. Jos hänelle esittää myötätuntonsa, hän purskahtaa itkuun. Syömme kahvilassa laskiaispullat, juon kahvin, keskimmäisen kasvot ovat kermavaahdossa, hän pyyhkii vaistomaisesti kuorrutuksen kasvoilta hihaansa. Esikoinen on syönyt päällysosan ja nuolee vaahtoa kuin kissa. Vieressäni istuvalla maahanmuuttajanaisella on ympärillään lumoava itämainen tuoksu. Se ei ehkä ole parfyymi, vaan jotakin kotoisampaa, voisiko se olla saippua. Tuoksua on vaikea kuvailla, se on tumma, kuin tausta. Tuoksusta tulee mieleen tumma lattia, kuviolliset matot, pyykki, se mitä kodin sisällä tuoksuu, kokonainen elämä, ei mikään pistävä parfyymi, jota huiskitaan ulos mennessä. Ajattelen sanovani hänelle: You smell good. Mutta en tietenkään sano sitä, hän pitäisi minua hulluna. Sen sijaan hymyillen kahvipapusilmäiselle pojalle rattaissa, joka kitisee ja jonka ilmapallo juuri silloin kirpoaa otteesta ja kohoaa kattopalkkeihin. Katsomme sitä kaikki, voivottelemme yhdessä. Miten pienet asiat tekevät kaikki osapuolet iloiseksi, helpottavat harminkin keskellä. Kuten lapselle hymyily.

Radio alkaa kuulua kun auto sukeltaa parkkihallista taas maan pinnalle. Onko täällä taas tullut yö? ihmettelemme lasten kanssa. Aina tulee pimeää sillä välin, kun olemme maan alla ja kaupan sisässä. Autojen takavalot ovat luonnottoman kirkkaat, mitä jos ne olisivat päivällä yhtä kirkkaat suhteessa päivänvaloon? Porautuisivatko ne silmiin liian voimakkaina? Miten veljeys ja sisaruus on vieläkin itkettävämpää kuin rakkaus.

Tämä on se hetki, joka aina toistuu. Ajamme kotiin, kuuntelemme radiota autossa. Onkohan kyse siitä, että kaikki olemme rauhassa, kiinni vöissä, kaikki kerrankin menossa samaan suuntaan. Vesi on hetken tyventä. Ne ovat parhaita hetkiä.

Selaamme asemia, kunnes löydämme sopivan kappaleen. Se on tänään yllättäen Tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus, ilman ei saa jäädä kukaan, tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus, jokaiselle tarpeen mukaan. Laitan ääntä kovemmalle ja laulamme lasten kanssa täysillä, mietin miten hyvin se sopii tähän hetkeen. Miten jokainen tavu on oikealla paikallaan, kaikki sopii, Heikki on ne miettinyt. Musiikki kuuluu varmasti ulos asti jalkakäytävällä käveleville toppapukuisille. Vielä kotipihassa kävellessään esikoinen hyräilee, tapailee sanoja, tulkoon rakkaus...

Lasten kanssa vääntelemme sanoituksia, silloin kun olemme oikein väsyneitä, kun on oikein rankkaa, eli aika usein. Mitä väsyneempiä olemme, kun tuntuu, ettemme jaksa enää, tarvitaan huumoria. Ei ole enää varaa olla vakava. Miksemme siis käyttäisi sitä, mikä tehokkaimmin iskee: Tulkoon kakkaus, tulkoon pissaus, jokaiselle tarpeen mukaan... tällainen huumori naurattaa poikia aivan hillittömästi, melkein pissa tulee housuun. Jotakin niin luvatonta, rumia sanoja. Kuitenkin vain sanoja. Tehoa voi vielä lisätä, kun ajattelee esim. vatsatautia tai ripulia. Äskettäin pojat muuntelivat Kolmatta Naista: Mullon tästä asti aikaa, muutama lantti mammonaa, mielin määrin kahvii ja tupakkaa... mullon tästä asti (kuvittele tähän joku ruma sana), muutama..tadadaa, sydän vasta puolillaan, vessanpönttö sen sijaan melko täynnä on...

Oloni on kuitenkin niin hyvä, väsymyksestä ja kaikesta huolimatta. Ymmärretyksi tuleminen on paljon. Tämä kaikki on parasta, mitä on sattunut. Sen, jota kaipaa, näkee vierellään. Täytyykö aina etsiä täyttymystä, ehkä tämä on jo se täyttymys.