Jos kirja ei mene kunnolla kiinni, sen välissä on kynä.
Television ohjelmapäälliköillä on suuri vastuu. Kertoa tuhannen ja yhden yön tarinoita, etteivät ihmiset suistu pois elämästä.
Väsyneenä kiinnitän enää vain siihen huomiota, jaksanko sammuttaa sähkövalot.
Olisi sääli turhaa niitä polttaa.
Kierimme hakemaan eskarilaista. Liian kovassa painovoimassa, mutta ilma tuntuu reisiin lempeältä. Vastaan tulee nuori, hänen kuulokkeistaan kuuluu kauas meille saakka liikenteen kohinaa, tuulen huminaa, keskitetysti.
Pojat konttaavat tiellä ylös mäkeä, pyörittävät isoja lumipalloja. Konttaamista väärissä mittasuhteissa. Katua ei ole tarkoitettu sellaiseen.
Taito tarttua eteen tulevaan materiaan. Pienimmälle kaksi suukkoa.
Pikkuisella sataa lunta silmään. Rattaita on vedettävä, hänellä on leipää taskussa. Pöydässä hän syö kiireellä suu niin täynnä, kokeile joskus, että leipää pursuaa ulos, ja samalla hän puhuu: ma ah mem.
"Olen ahven", niinkö. Hän pudistaa, yrittää puhua ja melkein yökkää, tunkee massan sormin takaisin.
Lumipallot ovat lopulta isoja, pulkka niitten vieressä näyttää oudon pieneltä. Pensasaidan takana vatsatautia, tervehdimme repaleisesti.
Keskipoika laulaa lihtaavista vauhtiveikoista. Hän laulaa kadulla niin kovaa, että hiljenemme.
7 comments:
Tätä oli kummallista lukea. Ehkä se oli tarkoituskin! :)
Tykkäsin tästä. Ajatukset tippuvat lukijalle kuin keltasirkut koivunoksilta lintulaudan alle, kunnes äkisti pyrähtävät parvena takaisin puiden latvoihin.
Kiitos kommenteista, kirjoitin tätä niiiin väsyneenä, siitä tuli varmaan kummallista ;).
:), niin jotenkin erilaiselta se tuntui kuin aiemmat tekstisi, Sivuaskel kuvasikin hyvin: linnut, joka pyrähtävät takaisin puiden latvoihin! Siis yllättävää tekstiä. :)
Alkuosaa lukiessa ajattelin, että nämä ovat aforismeja. Aforismeista voi koota sarjoja. Ajattelin että tässä on kyse siitä. Markku Enwallilla on ainakin sarja-aforismeja, en muista mikä viimeisimmmän kokoelman nimi oli ja oliko siinä näitä. Mutta ainakin kirjassa Job antaa anteeksi (muistinkohan kirjan nimen oikein).
Toisaalta tässä on hyviä oivalluksia, muistiinmerkintöjä, tilanteita, joita voi myöhemminkin käyttää hyväksi.
Minusta sinun teksteissä on muutenkin aforistisia piirteitä. Ja sitten tuo huumori, monessa kohtaa se tuo vielä lisämaustetta.
**********
Muutama esimerkki Enwallilta:
Sanasto ei ratkaise, se on sanakirjoissa.
Eivät säännöt, ne voi katsoa kieliopista.
Ei tarina, ne on jo kaikki kerrottu.
Se mikä ratkaisee on lause. Koska se on rakennelma,
se armotta paljastaa, onko se tunarin vai taiturin tekoa.
***
Yliopisto opettaa Sokrateen opettaneen, että suurinta viisautta on tietää ettei tiedä,
mutta soveltaa tätä oppia ei voi.
Kun siellä sanot, ettet tiedä, se kuullaan: olet tyhmä koska et tiedä,
ja sitäkin tyhmempi, kun menet sen ääneen sanomaan.
Opillisen ja sosiaalisen tyhmyyden liitossa tyhmyys tiivistyy.
Kuka hallitsi Venäjää ennen Aleksanteri I:stä, kuka Ruotsia Kustaa IV Aadolfin jälkeen?
En tiedä, mutta tiedän, miksi en sitä tiedä.
Kun Alvar Aalto vastasi Amerikassa opiskelijoille, ettei hän tiennyt, tuli vanhempien lähetystö ilmoittamaan,
että vastaus oli vastoin työehtoja, ei käynyt
niin kalliisti palkatulta professorilta.
(pari sarjaa teoksesta Ja Job antaa anteeksi)
Jännä tuo just ettei saisi sanoa ettei tiedä. Itse juuri mietin, viihdynkö edes paikoissa missä pitää "näytellä tietävänsä" tms. Sehän on oppimisen ilon este! Eihän kukaan tiedä. On inhottavaa, että se liitetään tyhmyyteen!
Kiitos esimerkeistä Mehtäsielu! Ajattelen myös tietämättömyydestä sillä tavalla, että kyllä pitäisi voida sanoa, ettei tiedä. Joitakin ihmisiä häiritsee suunnattomasti nähdä toisen epävarmuus.. sitä ruvetaan heti selittelemään ja peittelemään..
Post a Comment