lauantai

Löysin alakerran kaapista vanhan kuvani, vuodelta 1998. Ei niin kovin vanha, mutta en ollut tunnistaa itseäni. Näytän kuvassa aivan vieraalta, kissamaiselta tytöltä, jolla on jotakin kepposia mielessä.

Tältäkö dementikosta tuntuu, kun ei tunne omaa kuvaansa? Mutta ei, näytän vieraalta siinä mielessä, että näytän liian tutulta, sellaiselta, jota ei tunnista, koska se on liian lähellä. En voi sanoa kuvasta mitään, muuta kuin että se on jollakin määrittelemättömällä tavalla tuttu. Ei omaa kuvaansa osaa katsoa objektiivisesti.

Aamut ovat viikonloppuisin ihanan vapaita. Ja ovat ne muulloinkin, kun on kotiäiti. Ei minua velvoita mikään, lähtemään minnekään.

Tänään heräsin omaan tahtiin, niin omaan kuin se voi olla, kun lapsista osa herää viideltä ja alkaa leikkiä muualla talossa, aloitella aamupalan etsimistä keittiössä, keskimmäinen laittaa vessanpytyn kannen kiinni, ja siitä kuuluu kumahdus, hän toistaa sen vielä kaksikymmentä kertaa. Sitten hän kiipeää keittiön työtasolle ja ottaa kaapista muroja, auringonkukansiemeniä ja menee omaan kirjastoyksiöönsä syömään (omaan majaansa keskelle huonetta, jossa hän leikkii kirjastonhoitajaa, joka käyttää lainausautomaattia). Talvella hän sytytti myös aina ensimmäiseksi kukkavalon, joka oli liikuttavaa. Hän ajatteli myös kukkien hyvinvointia. Hän on aamuvirkku ja herättää yleensä myös kuopuksen, joka toisinaan narisee, en jaksa herätä, nukun vielä. Kun joku vanhemmista herää, keskimmäisellä on yleensä jo kysymys valmiina, kuten: Sattuuko puihin?

Kello on viisi. Siis viisi. Tunnin päästä kuusi. Aamulla nukkuminen onnistuu vain pätkittäin, unet ovat kummallisia. Tänään näin kammottavaa unta, jossa pohkeeseeni pesiytyi lihansyöjäbakteeri. Mitenkähän kellon siirtäminen vaikuttaa... se auttaa ehkä lapsia nukkumaan pitempään, tai sitten ei, sillä keskimmäinen on herännyt talvenkin varhain.

Iloitsen jo perheen matkasta vapun tienoilla. Se suuntautuu osaksi Saarenmaalle, jossa toivottavasti näemme kämmeköitä, villisikoja, muuttavia lintuja, vironhevosia, linnoja, mutaa, kaikkea sitä, mitä pojat kaipaavat. Keväästä sai tänään todella esimakua. Koko päivä kalliolla, termospullossa kahvia, hyvää seuraa. Grillausta, lasten leikkejä. Aurinko lämmitti niin, että talvihaalarit oli pojilta riisuttava liian kuumina, pelkillä sisävaatteilla tarkeni. Huomenna tunkeudun varastoon ja etsin pojille kevätkengät, lenkkarit.