Näen valveunta metsästä,
jossa asukkaat (me) kisailemme,
leikimme, odotamme iltaa
piilossa mutta esillä
en tiedä kelle näymme tässä
unessa tai runossa,
jossa totta on

ilmassa voi nukkua,
patjan pöyhiä mitä pehmeimmäksi!
Ja liikkua miten haluaa,
kieppua kuusien väleistä

Rakkauden sijoitan jonnekin ylös, koilliseen, tähän metsään.

Parvekkeella pelästyn, takapihalla maassa rapisee, vuorenkilven kopraisella lehden päälle astuu joku, se on fasaani, kirkuvanpunaisine kaularenkaineen. Se on arvokas ja hämillinen, astelee sivuttain. Parvekkeella tuoksuu vanhalta ullakolta, jossa on vuosikymmenen sanomalehdet, muistot Ruotsiin muuttaneesta sedästä, joka perusti kauppaliikkeen Värmlantiin.

Kun saa äänen värit oikeiksi, ne soivat puhtaasti.

Pöydällä on auringonkiilassa puoliksi syöty voileipä, välissä maksamakkaraa. Aion nostaa sen pois, mutta se on tarttunut kiinni pöytään. Kukka ei näytä kuihtumisen merkkejä, miten hieno ajoitus, se avautui juuri auringon tullessa. Ja mitä pessimismiä, äitini sanoi heittäneensä amarylliksen pois, ei jaksa odottaa enää.

Auringonvalossa koko asunto näyttää toiselta, valoa tulvii pimeään keittiöön, heijastuu jostakin neliöiksi lattioille, kirkastaa seinän tuulenpesän. Muurahaiset ovat tulleet sisään, jo pari päivää aikaisemmin niiden kimeän tulon haistoi. Iloista likaa tiskialtaassa, ruskeanmustaa raavittua palanutta leivänpintaa, (paahdinkin käy ylikierroksilla), haluan laittaa tiskit lähelle toisiaan somasti, niitä on hellittävä. Muutama muki, kulho, teevati, joissa on vielä jälkiä vihreästä taivaallisesta avokadososeesta. Jota syödessä kuopus riisui, tätä on syötävä ilman paitaa.

Mies unohti laittaa kuopukselle yövaipat viime yönä ja kuopus pyytää koko yön lisää juotavaa. Hän ei sano, että vaippa puuttuu, vaan hänelle tulee käänteinen halu juoda, juoda, raikasta vettä, lisää, hän läähättää pinnojen välistä.

Miten hyvä on juoda erilaisia kahvilaatuja, huomata ovien avautumissuunnat, katsoa tuttua asiaa aivan uusin silmin. Vaihtaa ihmisen tilalle olento.