sunnuntai

Myöhään herättyä on aina ryhdyttävä samantien valmistamaan lounasta, koska lapset ovat heränneet jo varhain. Kahvikupillisen kanssa on mukava järjestellä paikkoja ja aloitella ruuan tekoa. Sen jälkeen otan joulukoristeet pois, esikoinen luutuaa keittiön lattian. Pikkuisilta tippuu syödessä aika paljon ruokaa vielä lattialle. Jos meillä olisi koira, se voisi napsia kaiken sen lattialta. Vanhin haluaa myös tehdä salaatin, hän leikkaa aineksia isolla leikkuuveitsellä, ja hän puhuu tietysti koko ajan, ja osoittelee veitsellä aina sitä jolle osoittaa sanansa. Salaatintekijän suuhun menee suoraan ainakin kolmannes aineksista. Ja kun koko perhe kokkaa, ihme, ettei kukaan polta useammin näppejään. Pikkuiset laittavat aineksia pataan ja sekoittavat kauhalla. Lapset hakevat tuolit, jolta yltävät, vaikka yltäminen ei ole mikään ongelma, normaalisti he astuvat laatikoiden kahvoille, nehän ovat kätevät tikapuut.

Ha! Kuka pimppaa?, kysyy kuopus, kun ovikello soi.

Keskimmäinen istuu pikku pöytäryhmässä eteisessä, se on toimisto, ja hän on arkkitehti. Hän jäljentää sanoja, laskee pennejä. Enimmäkseen hän vain istuu ja mietiskelee.

Muiden leikkiessä luen legopalikoiden kalinassa näytelmän Nollaneljäviisi, ja ainoa kohta, mikä jäi epäselväksi on, että mikä on se nollaneljäviisi, mihin nimi viittaa, joku instrumentti? Täytyy googlettaa.

Teemme kinks-leivät, ne tulevat paahtimesta tuolla äänellä, ja lähdemme ulos räntäsateeseen, rattaita on todella vaikea työntää, ne uppoavat sohjoon, mutta esikoinen auttaa, työntää ja juoksentelee ympärillä. Menemme kolmestaan metsään, kuuntelemme mustarastasta, pojat aloittavat leikin, kuopus tekee nuotion, jolla paistaa kalaa, vanhin leikkii metsätöitä, hakee välillä lisää siikoja ja ankeriaita paistumaan. Välillä kuopus katoaa hämärään metsään, hän ilmestyy ison kiven päälle, taalla mina olen, hän huutaa.