Kun oppii pitämään internet-yhteyttä tavanomaisena, sen puute tuntuu. Parin päivän katkos tietoliikenteessä puhelinkeskuksen huollon takia ja ryhdyn heti ironiseksi ja myrkylliseksi Espoota kohtaan: seuraavaksi toivelistalla kunnallistekniikka.. Mutta on mukava kuulla, miten vikaa selvitetellään. Mies puhelinyhtiössä sanoo: "Hetkinen, mittaan linjan nyt" (ja hän mittaa jollakin laitteella). "Mittaan vielä toisella mittarilla" - on niin mukava, kun oma asia etenee, voisin nukahtaa tähän mittailuun. Kaikki selkenee, tietokoneenikin tulisi kuntoon, kunhan vaan päivittäisin biossin ja jos ei se auta, niin sitten vaan ajaisin bäckap-levyltä ceen uudelleen, näin sanoo puhelimessa Janne, kun soitan tekniseen tukeen. "Mä taisin olla puhelimessa viimekskin kun soitit. Että on mulla kerran ollu tämmönen tapaus aikasemmin, siihen autto nää." Mutta kun ei ole nettiä, en voi päivittää biossia. (Enkä tiedä onnistuuko se muutenkaan.)

Joulukorttien kirjoittaminen oli hirvittävää, lähes jokaiseen täytyi kirjoittaa: Syksy on ollut kiireinen/ Anteeksi, etten ole pitänyt yhteyttä/ Emme ole nähneet vauvaannekaan vielä, (vaikka eihän hän enää mikään "vauva" ole)../ Onko kutsu vielä voimassa (esitetty vuosi sitten) / Olisi tosiaan joskus hauska mennä sinne jääkiekko-otteluun, kun en ole koskaan käynyt / Yritän pitää yhteyttä vähän useammin / Syksy on mennyt kirjoittamisen parissa, mitä teille kuuluu? jne..
Kaiken huippu oli, kun en ole varma parin ystäväni sukunimestä, koska he ovat pitkän avoliiton jälkeen menneet naimisiin: Ps. Laitoin nyt kortin vanhalla nimelläsi, lieneekö se vielä käytössä? /Oletko muuten vielä nimeltäsi sejase?
Mutta korttien saaminen on niin terapeuttista. Ystävät ovat olemassa, serkun neljä lasta Nurmossa seisovat ponin vieressä, Martti-vauva toisaalla on maalannut sormiväreillä kortin, kaikki ovat niin lämpimiä viestejä. Postikorttien saaminen on niin harvinaista, että tavallinen kuvakorttikin lämmittää.

Ulkona kävelee koiranulkoiluttaja, hoikka tyylikäs nainen, joka tuoksuu viskille. Hän lyöttäytyy juttusille ja kulkee mukana minne tahansa käveletkin. Hän puhuu lakkaamatta, aivan järkeviä. Mutta hän on todella hoikka, suorastaan laiha. Hän ei saa tarpeeksi ravinteita. Tähän on selitys, mutta entä tämä: menimme hissiin kauppakeskuksessa, siellä oli yksi ihminen, arviolta n. 15-vuotias tyttö tai poika (todella, en ollut varma). Yhtäkkiä kun hissi oli liikkeellä hän rupesi kutittamaan kuusivuotiasta poikaani hillittömästi niskasta, niin että poikani kiemurteli nauraen hissin lattialla. Harvoin pidän mitään lähiympäristössäni hulluna, koska vertaan kaikkea omiin ajatuksiini, jotka ovat usein hulluja. Mutta tämä oli sillä rajalla. Lapset pitivät häntä kuitenkin hauskana.

Tänään tulin ostoksilta yksin aamupäivällä ja kuuntelin ohjelmaa, joka muutaman lauseen jälkeen paljastui runoilijan haastatteluksi. Haastattelija kuulosti Ahtisaarelta, runoilija oli vanha nainen, joka puhui narisevalla äänellä. Haastattelija sanoi: Ette siis hyväksy aikaisempia runokirjojanne, vasta Fahrenheitin. Runoilija vastasi: Jjjooo... Nnniiin... Eeiii... see oli sellaista purkausta... ei ollut valintaa... (minä siis ajelen tässä kohdin kovaa vauhtia). Runoilija puhuu savon murretta tai karjalaa. Ja vaikuttaa kiehtovalta persoonalta.
Mitä tarkoitatte sillä, että "kaikki on jo tapahtunut?", kysyy haastattelija. Tässä kohdin tiedän jo, kuka runoilija on - "maailma on minun aistieni runoelma") "Nnoo... niin sanoi se, se Joules, tai.. en muista nyt nimeä.. mutta miten muuten voisi nähdä unissa tulevaa, jos sitä ei muka vielä ole", runoilija vastaa. Olen kotipihassa, aina käy näin, runo-ohjelma tulee, ja minun pitää hakea lapset puistosta. Naapuri menee ohi, istun autossa. Mutta hän on tottunut kaikkeen. Menen ottamaan ostokset takakontista, jätän radion päälle. Kun laitan oven kiinni, radion ääni kuulostaa ontolta, puhuu yksinään suljetussa tilassa. Avoimesta takaluukusta kuulen vielä: "Sanotte, että olette saaneet enemmän elämältä kuin kaunokirjallisuudelta. Mutta jos jotakin pitäisi mainita, olette kirjoittaneet päiväkirjoihinne sanat: Heidegger, Heidegger, Heidegger." Tässä kohtaa lyön takaluukun kiinni.