Huomenna olen menossa katsomaan mökkiä, tai taloa, tai rakennuksia, joista voisi tulla meille kesäviettopaikka ja muukin paikka siellä. Ajattelen sitä paikkaa järven rannalla tuhannen vuoden päästä. Meistä ei tule jäämään siihen jälkiä. Ajattelen sitä, että se paikka on koko ajan olemassa. Tartuin siihen uudelleen, kuin luin omaa tekstiäni: haluan erämökin, jossa kirjoittaa rauhassa.
Mies antoi minulle listan, mihin kiinnittää huomiota: millaiset perustukset, onko rossipohja, on hyvä jos olisi rossipohja, onko katto ehjä, kosteat tilat, puusto, viemärit, tulisijat, onko halkeamia ja nokea. Onneksi kuopus lähtee mukaan, hän voi ryömiä tiskipöydän alle, tutkia kaikki ahtaat kolot.
Tänään seurasin mustarastasta katon reunalla. Se on uskomattoman musta, todellakin. Melko iso lintu, oikeastaan, nokka keltainen, kitakin oli keltainen. Se seisoi aivan reunalla, pudotteli alas maahan matalia luritteluja, sitten jotakin hassua: se ryntäsi katon reunaa eteenpäin aivan matalana ja lauloi kimeällä äänellä piipidipiipidipii, aivan selvästi se oli teatteria, mies pukeutuneena naiseksi, sillä oli hauskaa irrotellessa, välillä se taas vakavoitui ja kävi asennossa nopeasti lausumassa viralliset matalat sanat. Minut se mieltää pelkkänä takkina, sinisenä takkina, pahoin pelkään.
2 comments:
Voi, onnea talokatselmukseen! Meillä oli joskus mökki, mutta hiukan väärässä paikassa ja vähän erilainen kuin mietimme muutenkin. Etsimme mummommökkiä, kolusimme monenlaisia (yksi oli todella liki, mutta sekin väärässä suunnassa, seinät kuprusivat yläkerrassa, ulkoseinässä oli halkeama ja kylmästä keitiön kaapista löytyi hylätty kirja, joka kertoi talon hengestä sellaista, mihin en halunnut joutua hämmennetyksi) ja ihan jotakin muuta sitten löysimme. Mutta siellä oli maailman kirkkain talviyön taivas ja ihanainen pihasauna ja aitta ja se hiljaisuus... Oi voi, teillä on ihanat ajat edessä!
Kiitos onnentoivotuksista. Mökki oli sopiva, mutta se kaupataan huutokaupalla, pelkään, että siinä hinta nousee pilviin..
Post a Comment