Unia

Viime öinä olen taas nähnyt unia, ahdistavia, ja useisiin liittyy asunnonvaihto- ja mökkiteemoja. (Emme saaneet sateenkaarihuvilaa, harmi.) Viime yönä näin kyllä todella oudon unen. Siinä olin kerrostaloasunnossa, joka oli kotini, vanhempieni kanssa. He olivat käymässä. Ilmapiiri oli jotenkin odottava ja jännittynyt, positiivisesti jännittynyt. Rakastelin useaan kertaan jonkun kanssa vanhempieni ollessa samassa huoneessa. Tämä ei huolestuttanut minua ollenkaan, en huomannut heidän läsnäoloaan silloin. Ja kenen kanssa? Huoneessa ei ollut muita minun ja vanhempieni lisäksi. Sitten jotkut muutkin ihmiset alkoivat lähennellä minua, mutta jätin sen huomiotta, tulkitsin viimeiseen asti, ettei se ollut seksuaalista, kunnes se ei ollut enää mahdollista ja sitten vain työnsin heidät pois. He lähtivät olkiaan kohautellen.

Sitten hain unessa poikani eskarista. Kotiin palattua vanhemmat istuivat täysin samoilla paikoilla. He olivat koko ajan lamaantuneita. Katsoin kelloa. Se oli kaksi. Järkytyin, sillä olin hakenut pojan tuntia liian myöhään. Olinkin ihmetellyt eskarissa, sillä eskarinopettaja luutusi lattioita mopilla, eikä siellä ollut ketään muita, lapsia eikä aikuisia. Koko paikka oli mennyt jo kiinni. Hän ei sanonut mitään, jutteli niitä näitä kanssani hetkisen mopin varteen nojaten. Vielä pahempaa: kotona muistin tunnin päästä myös, että minun olisi pitänyt hakea eskarista myös pojan kaveri. Menin paniikkiin, koska tiesin, että eskari on kiinni, poika on jossakin muualla. Rupesin raivokkaasti etsimään pojan äidin puhelinnumeroa, revin piirongin alta puhelinluetteloja, ne olivat väärien kaupunkien luetteloita, pohjalaisten kaupunkien, mitä ihmettä ne tekivät siellä, yritysluetteloita, väleissä keltaisia pizzataksimainoksia. Olin hysteerinen, vedin yhä uusia luettelosettejä kaapin alta esiin, osa oli vielä muovipakkauksissa. Ohut paperi repeili. Ja koko ajan samaan aikaan vanhempani istuivat kyllästyneinä nojatuoleissa, huokaillen hohhoijaa. Äitini kutoi sukkaa, sitten hän kyllästyneenä ja haukotellen kumartui etsimään ristisanatehtäviä. Rupesin kirkumaan täyttä kurkkua, olin varma, että pojan kaveri on kadonnut, ja se on minun syyni. Aloin etsiä valkoista puhelinmuistiotani, mutta sitäkään ei löytynyt, lopulta se löytyi, mutta numeroa ei ollut siinä, en ollut laittanut sitä, koska numero oli niin tuttu. En kyennyt ajattelemaan selkeästi. Esikoisenikin oli kadonnut, hän oli lähtenyt ovesta jonnekin. Äitini alkoi kähertää tukkaansa korkkiruuveille, hän vain hymyili laiskasti paniikilleni. Lopulta ovikello soi, juoksin ovelle, siinä eteisessä oli röykkiöittäin tavaraa, isoja laukkuja, telttavuoteita, kompastuilin niihin ja ovelle päästyäni huomasin, että ovi oli raollaan, ja siellä oli ystäväni ja hänen poikansa, jonka minun olisi pitänyt hakea. Olin niin helpottunut, pyytelin anteeksi varmaan tuhat kertaa. He astuivat sisään, ystäväni oli hikinen ja punakka ja jotenkin hämmentyneen sekaisin. Hän sanoi, ettei se haittaa, oli mennyt lopulta itse päiväkotiin. Hän puhui aivan kummallisia: Ajattelin kyllä, että jotain on pielessä. Kello on väärässä. Kun näin Ekströmit eskarin lähellä (eräät eskarivanhemmat, nimi muutettu), hän kertoi, ajattelin, että jotain on pielessä: heillä oli molemmilla vanhat naisten nimet, alma ja vaula, mies oli muuttunut naiseksi, he kävelivät ontuen tohvelit jaloissa oudoissa vaatteissa ja puhuivat jotakin vierasta kieltä, aivan kuin linnut. Ja hän matki avioparin kävelytyyliä olohuoneessani. Vanhempani istuivat edelleen tylsistyneinä, isäni nousi mennäkseen päivätorkuille. -- Tässä vaiheessa heräsin, ja kuulin edelleen ranskaa, se oli laulumaista kujerrusta. Nousin ylös, ajattelin, että joku lapsista on herännyt ja mennyt laittamaan tv:n tai radion päälle. He saattavat unisina joskus vaellella, mennä ottamaan ruokaa jääkaapista, jääkaapin ovi jää tietysti auki, selälleen. He menevät voileipien kanssa istumaan ja laittavat tv:n päälle olettaen, että sieltä tulee varmaan lastenohjelmia, (klo 2:34). Hiiviskelin pimeässä kodissa, jostain kuului laulua, ja se oli ranskankielistä. Mutta mikään laite ei ollut päällä. (Meillä on nimittäin vanha kasettiradiotoosa, jossa on radiossa herätys, ja lapset painelevat nappeja, ja herätys menee päälle milloin mihinkin aikaan, esim. klo 1:23, joten siihen aikaan seuraavana yönä radio alkaa soittaa sitä kanavaa, mitä on viimeksi kuunneltu, sillä voimakkuudella mille se on jäänyt. Useamman kuin kerran olen herännyt esim. sovetskij isvestij-uutisiin venäjäksi, joka kuulostaa siltä, kuin keittiöön olisi kokoontunut joku savuinen politrukkikokous. Vähän aavemaista hiipiä katsomaan, että ketä siellä aina on. ) Kuuntelin kauan, ja vähitellen aloin ymmärtää, että laulu tulee takapihalta. Naapureilla on ehkä bileet. Mutta ei, aloin kuulla paljon muunkinlaista laulua. Se oli lintu, takapihan puussa. Joku keväinen yölaulaja, en ole varma mikä, laulurastasta paljon taitavampi, ja lehtokerttu ei laulu öisin. Se oli todella taiturillinen laulaja, laulu kuulosti todella musiikilta, aivan kuin siinä olisi ollut useita instrumenttejä lauluäänen lisäksi. Kultarinta, ehkä? Olen kerran elämässäni kuullut ja nähnyt kultarinnan laulavan, mutta en tunnista sitä kovin hyvin. Meninkin takaisin makuuhuoneeseen ja herätin mieheni: Takapihalla on joku lintu. Mutta hän ei ollut kovin kiinnostunut asiasta.

Näin vielä toisenkin unen, jonka myös muistan. Poikani meni kouluun, ja minun täytyi mennä sinne mukaan. Hänen oli jano, mutta veden juominen oli kielletty. Opettaja merkitsi isoon mustaan kirjaan, kuka sai vettä. Hän kirjoitti ylös kaiken mitä sanoin pojalleni. Siitä tehtäisiin analyysi. Poikani oli jotenkin oudon nälkäinen ja hän halusi jugurttia. Hän sai sitä, mutta taas opettaja otti mustan kirjan, enkä nähnyt mitä hän kirjoitti sinne. Sanoin opettajalle, että voisinko jo mennä, kun toinen lapseni odottaa. Opettaja katsoi minua vakavasti.

Sitten näin pari yötä sitten myöskin ahdistavan unen, jossa olimme ostaneet kerrostaloasunnon, joka sijaitsi ankeassa lähiössä, jossa oli levotonta. Asunto oli täysi romu, paikat repsottivat. Pohdimme miksi ihmeessä halusimme tänne muuttaa, omasta kodistamme. Piha oli ankea, neljällä suunnalla sitä ympäröivät rapistuneet kerrostalot mustine ikkunoineen. Ei voi olla totta, päivittelimme, mikä sai meidät tekemään tällaisen ratkaisun. Emmekö älynneet omaa parastamme?