sade

Välillä musta blogintausta tuntuu synkältä, mutta se on ainoa taustaksi ajateltavissa oleva väri. Tulee mieleen valurautapannu. Siinä on kaikki värit.

Kävin aamulla kävelyllä metsässä, metsässä joka on ollut vieressä koko ajan. Kalliot olivat nyt pehmeitä ja maltillisia. Mustikanvarvut sateen jälkeen neonvihreitä, värit puhdistuneita.

Miltei parasta, mitä tiedän, on sateenjälkeinen tuoksu metsässä, niityllä, missä vaan. Sade missä tahansa. Tiedän, että se tulee pilvistä, ja en ole oikeastaan kiinnostunut luonnontieteellisistä faktoista. Ihmeellistä on se, että sataa, vesi laskeutuu maahan, ei liian kovalla voimalla, vaan tasaisesti, joskus puuskissa, kyyneleinä. Vettä, joka tulee ylhäältä maahan, puitten päälle, ihmisten päälle, jotka istuvat puistoissa ja jotka alkavat kiireesti kerätä tavaroitaan - siinä on jotakin todella vanhanaikaista, ripaus Vanhaa Maailmaa. Ilmiö - sade - on yhä olemassa, se on hienoa.

Ihmeellistä on myös se, että eri puolilla maailmaa sataa, ja siinä on aina tuttu elementti mukana.

Valokuvat vedenpinnasta, johon tuuli on tehnyt aaltoja. Veden pinta sateen jälkeen, lämpimänä iltana. Kalat uivat viipyillen. Ovi on silloin raollaan.