Mietin matkaa, jolta palasimme. Se oli osin katastrofaalinen, kuvittele pulppuavaa oksennusta vuokra-autossa, laivassa, ruokapöydässä, väsynyttä lasta, miestä, joka kyyhöttää vessassa omassa kopissaa tulomatkan (hän kuvaili hienosti sen yksiön ääniä ja tunnelmia, miten erilainen näkökulma sieltä oli kuulostella muitten matkustajien toimia), jätimme pois puolet tekemisistä mitä olimme suunnitelleet, mutta silti, matkasta jäi hyvä tunnelma.

Matkalla kestää pari päivää päästä matkustamisen rytmiin kiinni. Tulomatkalla laivassa se on tapahtunut: ohivirtaaviin ihmisiin, tunnelmiin oli tottunut. Olemme levollisia ulkoisista tapahtumista huolimatta (on helppo olla rauhallinen, kun kaikki kuviteltavissa oleva kaaos on jo tapahtunut). Ei mitään hosumista ja hääräämistä, jota huomaa äskettäin matkalle lähteneissä. Kuopus pyyhkii suun jokaisen suupalan jälkeen lautasliinalla, myös pöydälle varisseet murut. Istumme laivan kahvilassa, katsomme ikkunasta näkyvää hinaajaa. Meri on tummasininen, tyrskyävä ja sanomattoman kylmä. Elämämme on vasta niin alussa.

Kirjoittamisessa olen pitänyt taukoa, mutta nyt, kun kaikki kiihko on laantunut, alan kirjoittaa kylmän materialistisesti omalla äänelläni, omin kriteerein. Arvioin itse, tiedän milloin teksti on valmis.