Pojat ja kukat... lapset näkevät kukkia kaikkialla, poimivat niitä kimpuittain (juurineenkin). Nyt näen kukkia joka puolella. Heinikkoisessa metsässä pieniä somansomia sinisiä kukkia (lemmikkejä?). Päärynäpuun valkeita kukkaryppäitä, ne tuoksuivat makealta medeltä, really sweet. "Jos minä olisin kukka", sanoi poika kuvassa, "minua hoidettaisiin." Ruusun haistamiseen on valmistauduttava riisuutumalla.
Muutama yö sitten näin unen, jossa sain sähköpostia eräältä ihailijalta, hänen nimensä oli Mika, hän oli runoilija - tämä siis todellakin oli unta, ei totta - hän kirjoitti aivan taiturimaisen ihanasti ja kertoi ihailevansa kirjoituksiani yli kaiken (olenkohan jotenkin sairas?). Sanankäänteet olivat runoa, koko kirje oli sulaa runoa. Luin sitä sykähtyneenä, ja pitkälle päivään olin hyväntuulinen. Kirje oli vieläpä valtavan pitkä, monta sivua.
Kuvittele miten hyvältä tuore kaali maistuu toukasta: se on rapeaa, makeaa. On juuri satanut, aurinko lämmittää, toukan keho on vetreä. Kaalin liha on kuitenkin vielä viileää. Toukka syö tietään kerroksien läpi. --- Toukkia ei juuri kuitenkaan näe kaaleissa. Käytäviä kyllä näkee. Ne ovat aina lähteneet jo pois.
On vain tehtävä parhaansa kunakin hetkenä ja kestettävä epäonnistumiset.
Tänään kuopus oppi uimaan kellukkeilla. Kaksilla yhtäaikaa kylläkin. Kellukkeet olivat isompi röykkiö, häntä ei juuri näkynyt niiden alta, mutta hymy näkyi. Hän ui allasta pitkin poikin, jalat sotkivat vettä kuin propellit. Hänen ilmeensä oli: Kymmenen pistettä! Sata pistettä! Tuhat pistettä! Se mahtaa olla hieno tunne kun vesi kantaa ensimmäisen kerran.
Coetzeen kirja oli hyvä. Hänestä pidän, ja Philip Rothista. Runoilijoista Ezra Poundista, ainakin. Kirjan päähenkilö jäi odottelemaan loputtomiin olosuhteiden parantumista ja inspiraatiota. Hänellä oli halu kirjoittaa, mutta se halu ei toteutunut käytönnön tasolla. Hän pelkäsi epäonnistumista kirjoittajana. Hän luuli, että olisi luettava kaikki:
"So unless he learns Chinese and Persian and Arabic, or at least enough of the languages to read their classics with a crib, he might as well be a barbarian. Where will he ever find the time?"
Eikö tämä kuulosta vähän minulta? "Lukulistalla koko länsimainen kirjallisuus... minun täytyy lukea vielä tämä kirja, koska siinä voi olla arvokas viesti, avain koko omaan kirjoittamiseeni." Aaahh... joo.
Hän tekee kaikkea muuta, valmistuu matemaatikon ammattiin. On tyytymätön. Hän ei ala kirjoittamaan vaan pohtii vuosia kirjoittamista, odottaa asioiden valmistumista, tunnetta, että hän olisi valmis kirjalliseen työhön. Hän ei uskalla aloittaa, hän ei ymmärrä mistä ja miten aloittaisi. --- En tiedä onko kirjoittamisprosessi kaikille näin vaikea, mutta minulle se ainakin on.
Kuvittele miten hyvältä tuore kaali maistuu toukasta: se on rapeaa, makeaa. On juuri satanut, aurinko lämmittää, toukan keho on vetreä. Kaalin liha on kuitenkin vielä viileää. Toukka syö tietään kerroksien läpi. --- Toukkia ei juuri kuitenkaan näe kaaleissa. Käytäviä kyllä näkee. Ne ovat aina lähteneet jo pois.
On vain tehtävä parhaansa kunakin hetkenä ja kestettävä epäonnistumiset.
Tänään kuopus oppi uimaan kellukkeilla. Kaksilla yhtäaikaa kylläkin. Kellukkeet olivat isompi röykkiö, häntä ei juuri näkynyt niiden alta, mutta hymy näkyi. Hän ui allasta pitkin poikin, jalat sotkivat vettä kuin propellit. Hänen ilmeensä oli: Kymmenen pistettä! Sata pistettä! Tuhat pistettä! Se mahtaa olla hieno tunne kun vesi kantaa ensimmäisen kerran.
Coetzeen kirja oli hyvä. Hänestä pidän, ja Philip Rothista. Runoilijoista Ezra Poundista, ainakin. Kirjan päähenkilö jäi odottelemaan loputtomiin olosuhteiden parantumista ja inspiraatiota. Hänellä oli halu kirjoittaa, mutta se halu ei toteutunut käytönnön tasolla. Hän pelkäsi epäonnistumista kirjoittajana. Hän luuli, että olisi luettava kaikki:
"So unless he learns Chinese and Persian and Arabic, or at least enough of the languages to read their classics with a crib, he might as well be a barbarian. Where will he ever find the time?"
Eikö tämä kuulosta vähän minulta? "Lukulistalla koko länsimainen kirjallisuus... minun täytyy lukea vielä tämä kirja, koska siinä voi olla arvokas viesti, avain koko omaan kirjoittamiseeni." Aaahh... joo.
Hän tekee kaikkea muuta, valmistuu matemaatikon ammattiin. On tyytymätön. Hän ei ala kirjoittamaan vaan pohtii vuosia kirjoittamista, odottaa asioiden valmistumista, tunnetta, että hän olisi valmis kirjalliseen työhön. Hän ei uskalla aloittaa, hän ei ymmärrä mistä ja miten aloittaisi. --- En tiedä onko kirjoittamisprosessi kaikille näin vaikea, mutta minulle se ainakin on.
3 comments:
Pitääpä minunkin lukea tuo kirja, kiitos vinkistä! Lohdullista, että muutkin kamppailevat oman kirjoittamisensa kanssa, sillä ei se helppoa ole, ei tosiaan, ei myöskään minulle... Puhumattakaan siitä syyllisyydestä ja ärtymyksestä mikä silloin tulee, jos lykkää kirjoittamistaan tai pakosta joutuu lykkäämään jostakin syystä. Tai jos muuten vain ei suju.
Aloittamisen ongelma on hirveä ja vaivasi minuakin, on vaivannut aina. Ajatuksena sellainen mieli, että pitäisi kirjoittaa ne kootut heti, pääteos vähintään.
Parikymmentä vuotta voivoteltuani päätin karistaa tämmöiset ajatukset ja ryhdyin "vain tekemään", ajattelematta sen paremmin alkua kuin loppuakaan, jotka ovat aina kuitenkin keinotekoisia, kiinni päätöksestä, ratkaisuja, valintoja. Ja kas, tässä sitä ollaan.
Proosan tekeminen on tietenkin eri, vai onko? Kertomus alkaa jostain, kestää aikansa ja päättyy loppuun, siihen kun tarina on kerrottu. Mutta onko se niinkään? Eikö jokaisen kertomuksen ympärille voisi kirjoittaa aina uuden kehyksen? Luulen, että iso osa suurista romaaneista on eriasteisia sopimuksia siitä, että tässä se nyt on, saa luvan olla. Pysäytetty kuva jostain orgaanisesta eliöstä, joka jatkaisi muuntumistaan loputtomasti ilman asetettuja takarajoja.
Luulen, että "valmiin" taideteoksen illuusio on ylellisyys, joka kannattaa jättää kriitikoille ja muille ruhtinaille.
Tämä siis kannustuksena, kehotuksena luottaa siihen, että päätuote on tekeminen, poiesis; teokset tulevat siinä sivussa.
Kiitos kommenteista. Tuo kyllä lohdutti kuulla, että muutkin ovat voivotelleet aloittamisen kanssa pitkään. Olen usein ajatellut, että kirjoittamisessa on kyse niin paljon muustakin kuin halusta tai lahjoista. Siinä on myös mukana jotakin, joka liittyy itseluottamukseen, uskallukseen - hyvinkin paljon sellaista.
Mukava on kuitenkin se tunne ja olotila, että kirjoittamisesta en enää luovu - kirjoitan jollakin tavalla, vaikka sitten vähällä ajalla tai miten vaan.
Post a Comment