Tänään

Eskarin kevätjuhla alkoi aamulla 7:45. Olimme paikalla with all our faculties intact. Esityksessä oli ritari, joka lähti pelastamaan muita ritareita, jotka oli muutettu kallioksi. Noita, joka sen teki, oli hyvännäköinen: huulipunaa runsaasti ja etuhampaat poissa (kuten melkein kaikilla kuusivuotiailla). Sanon nyt tämän aivan myönteisessä mielessä: hän näytti noidalta. Terävät kulmahampaat sojottivat suusta, mustan hatun alta. Ritari kysyi neuvoja oravilta, jäniksiltä ja hiiriltä. Ne kertoivat viestinsä eri tavoin, jänikset alkoivat jumpata ja keikuttaa lanteitaan Abbalta kuulostavan musiikin tahdissa. Ritari seurasi tanssia, hän myhäili, välillä tuhahteli. Mutta kuitenkin hän nautti suunnattomasti. Mieleeni tuli veljieni koulun juhlat, joissa eläydyin teatterin maailman ensi kertaa. Näytelmät olivat aivan uskomattomattomia! Ihmisiä tuli karhun sisältä, sen vatsa avattiin, olin neljä tai viisi, ja aivan pöyristynyt, en ollut milloinkaan nähnyt sellaista. Lisäksi joulujuhlassa tuli iso harmaa joulupukki luokseni, ojensin vasemman käteni, ja hän jäi siihen murisemaan, kunnes ojensin toisen käden. Olin varma, ettei se ollut tästä maailmasta.

Viime aikoina olen lukenut vähän. Aloitan kirjaa yleensä viisi kertaa, alkuun pääseminen on hankalaa, niin työlästä, ennenkuin saa kiinni tapahtumista ja henkilöstä. Ehdin lukea noin sivun ennen keskeytystä, joten on aina aloitettava melko alussa oleva kirja aivan alusta. Nyt kuudetta kertaa luin ensimmäiset 10 sivua Coetzeen Youth-kirjasta. Nyt sivulla 18, olen jo mukana. Päähenkilö, jolla ei ole nimeä, on sympaattinen kaveri, aloitteleva kirjailija. Hän tuntuu kumman läheiseltä. Hän ajattelee, (ei kylläkään kirjoittamisesta, mutta) minä aloin ajatella tässä kirjoittamista:

"Never in his life has he had to call on his outmost powers. Less than his best has always been good enough. Now he is in a fight for his life. Unless he throws himself wholly into his work, he is going to sink."

Ja hänen suhteensa Jacquelineen epäonnistuu. Päähenkilö ei pidä tunteita ja ajatukset tosina, ne ovat fiktiota, kaikki yhtä totta.

"Jacqueline will not believe him, for the simple reason that he does not believe himself. He does not know what he believes. Sometimes he thinks he does not believe anything."

Luen eteenpäin kun ehdin. Sitten pitäisi myös lähteä baarista kotiin T:n kanssa, kun hänellä loppuu työvuoro. Hän on sellainen hiljainen, tarjoilija, en oikein tiedä millainen, olisi hauska oppia tuntemaan paremmin. Hän asuu alivuokralaisena 90-vuotiaan miehen luona.