Viime päivät ovat olleet hektisiä, mutta tosiaan on sellainen tunne, että kaikki sujuu. Löysimme kesämökin, ostotarjouksemme on hyväksytty. Lehtiä lukivat Pohjanmaalla neljät silmät.

Kevätjuhlia metsässä, kaiken loppumista, huumaavia tuoksuja, kaiken kukkimista. Pöytä oli katettu isolle kivelle, metsä on juhlapaikaksi juuri sopiva. Vien juhliin karjalanpiirakoita, jotka lämmitän uunissa. Ne ovat todella kuumia vielä metsässäkin, koska lämmintä on 26 astetta.

Lastenlaulujakaan en voi kuunnella purskahtamatta itkuun. Miksen? Kuopuskin ryhtyy mietteliääksi ja katselee horisonttiin, kun kuuluu Ihanaa, ihanaa, onhan ratsastaa. Tuo on se, hän sanoo ja hymyilee surumielisesti. Tietääkö hän myös ajan kuluvan, liian nopeasti?

Ukkosta ei tule, vaikka saisi tulla. Nukumme ikkunat auki, onneksi päivällä saa läpivedon, ulko-oveakin voi pitää kokonaan auki. Muuten ilma sisällä muuttuu painostavan seisovaksi.

Päivällä kun kävin kaupassa, maitopurkit hikoilivat. Katselin lööppejä. Tunsin itseni järkeväksi.

Lainasin Zadie Smithin On Beautyn ja Coetzeen Disgracen (vaikka voisin kai lukea jotakin muuta välillä). Jälkimmäinen kyllä alkoi lupaavasti:

"For a man of his age, fifty-two, divorced, he has, to his mind, solved the problem of sex rather well."