Olen juuri lukemassa Parnassosta Philip Rothin uudesta kirjasta Jokamies. En ole vielä lukenut sitä. Kuulostaa... "Lacanin psykoanalyysi onkin pohjimmiltaan darvinistista, kuten myös Rothin kirjallisuus. Halu on sokea elämänvoima, joka varjelee elämän muutosta ja jatkumista, ei sen pysyvyyttä, muotoa tai tarkoitusta." (Jossa halu on jonkin uuden, ei vielä olevan etsimistä)
Ja minä nyt hiukan mietin tätä väitettä. Darvinistinen. Luonnonvalinta, jossa elinoloihin nähden vahvimmat yksilöt menestyvät. Ne, joilla on elämänvoimaa. Ne, jotka suuntautuvat johonkin vielä tuntemattomaan päämäärään, jota eivät välttämättä itsekään vielä tiedosta? Human Stain-kirjassa mennään kohti oman syntyperän paljastumista. Toisenlaista yhteiskuntaa. Henkilöt käyvät läpi isoja muutoksia. He ovat vahvoja - ei, he eivät ole vahvoja, naispäähenkilö saa raivareita, niin ettei hänelle oikein uskalla kattaa kahvikuppia. He ovat heikkoja. Sattuma ja omat valinnat riepottelevat heitä. Kuitenkin he vaikuttavat vahvoilta, he tarttuvat tilaisuuteen, mikään ei ole suunniteltua, se tapahtuu, päähenkilöiden rakastuminen.
8 comments:
Tuttavani myös piti sitä totena, että vahvimmat menestyvät ja niin sen pitää ollakin; että heikot karsiutuvat. Itse en näe asiaa ihan noin. Missä ovat ne, niin, ehkä naiivit asiat, kuten heikoimmasta välittäminen jne...? On kai pakko olla jotain muutakin kuin kilpailu, jatkuva pyrkimys voittoon.
Kiitos kommentista. Nyt kun mietin, niin tuossa kirjassa vahvuus oli sitä, että jaksoi elää omaa elämäänsä luhistumatta tai vaipumatta epätoivoon, se oli myös muiden auttamista. Ja heikkous oli toisten sortamista väkivallalla. Voi ajatella niinkin, että on vahva, kun auttaa muita.
Mäkin luulen että esim. myötätunnon täytyy täytyy olla tuollainen darvinistinen vahvuus, sehän tuntuis ainakin näin kyökkifilosofisesti auttavan lajin selviytymistä varsinkin silloin kun olot on vaikeat, kilpailuvietin läpitunkema, omaa etuaan hysteerisesti ajava ihminen taas ajautuu helposti umpikujaan, eikä muutenkaan oikein vaikuta selviytyjätyypiltä, yhtään sen paremmin kuin toisten edestä kärsien uhrautuvakaan, tai uhrautuminen sinänsä on hienoa mutta mieluummin niin (ja luulisin että darvininkin puolesta) että uhrautuu ja nauttii joka hetkestä.
Kyllä mun mielestä myötätunto on vahvuus. Turha uhrautuminen ei aina niinkään, ja kun nykyajassa on kaikkea narsistin ja kynnysmaton tai kuolleen uhrin väliltä...Siis tarkoitan tällä uhrautumista (esim. perheväkivallan tai minkä tahansa väkivallan edessä, vaikka työpaikkakiusaamisen).
Olisihan se kivaa jos ei koskaan olisi epätoivoinen, mutta sitä kuitenkin joskus on. Mun mielestä liikaa taas painotetaan tätä naistenlehtien jatkuvaa onnellisuuteen pyrkimistä. Ei kukaan voi aina olla onnellinen.
Niin, siis en ole (ainakaan vielä) lukenut tuota kirjaa, joten en siltä kannalta voi sanoa mielipidettä. Kiinnostava keskustelu kuitenkin. :)
Minä ajattelen aina liian mustavalkoisesti, heikkous ja vahvuus ovat molemmat hyviä ja huonoja ominaisuuksia. Hyvää vahvuutta on vaikka se myötätunto.
Ps. Kaipaan topparikeskustelujamme.
Minäkin kaipaan niitä. Siinä ryhmässä oli hyvä henki, jonkinlainen uuden luomisen, innostuksen henki. :)
Tähän on nyt ihan pakko kommentoida, että minäkin kaipaan toppareihin! Kiitos tästä blogista, tämä on upea, olen vain tosi huono kommentoimaan.
Post a Comment